JOHANNEKSEN ENSIMMÄISEN KIRJEEN TUTKISTELUA

YHDEKSÄS TUTKISKELU –  ELÄMÄN TESTIT

2:3) Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä. 4) Joka sanoo: ”Minä tunnen hänet”, eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. 5) Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme. 6) Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niin kuin hän vaelsi. 7) Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet. 8) Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä; sillä pimeys katoaa ja totinen valkeus jo loistaa. 9) Joka sanoo valkeudessa olevansa mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä. 10) Joka rakastaa veljeänsä, se pysyy valkeudessa, ja hänessä ei ole pahennusta. 11) Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä eikä hän tiedä, mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.

1.      Joh. 2: 3-11

Olemme jo todenneet, miten Johannes maalaa silmiemme eteen ihmeellistä taideteosta Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta. maailman Vapahtajasta. Hän luo jatkuvasti uusia sävyjä ja uusia yksityiskohtia mutta kuva on kuitenkin sama. Hän tahtoo kuvata lukijoilleen kuka ja millainen on se Jeesus, johon kristitty uskoo, mikä on oikea usko, mitkä tämän uskon oikeat tunnusmerkit ja miten tämä usko ilmenee elämässä ja vaelluksessa, sanoissa ja teoissa.  Kuva on sama mutta yhtälailla aina uusi.  Kirjoittihan jo Paavali miten Jumalan rakkaus ja armo on mittaamaton, kukaan ei pysty koskaan mittaamaan sen pituutta ja leveyttä, luotaaman sen syvyyttä tai nousemaan sitä korkeammalle (Ef. 3:14-19).

                 Uskon seurauksena on Jumalan tunteminen, Jumalan yhteyteen pääseminen. Tästä ”väittämästä” seuraa luonnollisesti kysymys: ”Miten sitten voi tietää, tunteeko Jumalan ja voiko Jumalan tuntemista mitenkään testata? Voiko mitenkään olla varma, että tuntee Jumalan? Kuka tahansahan voi väittää tuntevansa Jumalan.”

                 Ensinnäkin Johannes kirjoittaa vakuuttavan voimakkaasti ja lohdullisesti uskovaisille lukijoilleen, että me/he tietävät tuntevansa Jeesuksen ja elävänsä Hänessä/Jumalassa (j. 3, 5).  Tämä tieto on varmaa, lujaa vakaumusta, todellista tietoa ja varmuutta jostakin. Se ei siis ole jotakin harrasta toiveunta tai perusteetonta kuvitelmaa. Se on jotakin, jota kristitty tietää varmasti, ”aikuisten oikeasti”.  Kristitty voi siis kaikella rohkeudella ja kaikella varmuudella todistaa: ”Minä tiedän tuntevani Jeesuksen, minä tiedän eläväni Hänessä ja Jumalan yhteydessä!” Tästä asiasta voi todellakin olla varma ja tämän seikan voi testata. Voimmekin sanoa, että näissä käsittelemissämme jakeissa eteemme asetetaan Jumalan tuntemisen testit, elämän testit. Nämä testit ovat meille kuin peili, johon katsomalla saamme oikean kuvan uskostamme ja itsestämme. Samalla ne peilaavat myös lähimmäisiämme.

                 Tulkoon todetuksi, että meidän tehtävämme ei ole tutkia lähimmäistämme sillä silmällä, että erottelisimme heitä ikään kuin taivaallisen tuomarin asemassa. Jumalan edessä vasta selviää lähimmäisemme iankaikkinen kohtalo. Meidän tulee pitää vain huolta omasta uskostamme ja elämästämme. Mutta samalla olemme kyllä velvoitetut tekemään rajaa uskon ja epäuskon, hyvän ja pahan, oikean opetuksen ja valheopetuksen välillä. Kristityn tulee selkeästi sanoa ”ei” ja sanoutua irti sellaisesta, joka ei ole oikean uskon ja opin mukaista, olkoon se sitten sanoja tai tekoja.

                 Muistanemme, että Johanneksen ajan seurakuntia uhkasi väärä opetus Jeesuksesta ja väärä opetus uskosta. Seurakuntiin oli tullut opettajia, joiden usko ja elämä ei vastannut sitä uskoa ja elämää, jota apostoli Johannes edusti ja opetti. Tällainen tilanne oli vaarallinen sillä kysymys ei ollut suinkaan vain joistakin vähäisistä korostuksista tai painotuksista vaan kysymys oli itse uskon perusteista. Kristityn tuli nähdä ja ymmärtää, että kaikki puhe Jumalasta, uskosta, Jeesuksesta ja kristillisestä elämästä ei valitettavasti ole oikeaa ja totuudellista. Siksi Johannes tahtoo antaa lukijoilleen testit, joilla voi testata niin itseään kuin niitä opettajia ja ”apostoleja”, jotka puhuivat Jumalan ja kristillisen uskon nimissä.

                 Johannes kirjoittaakin, että on tiettyjä tuntomerkkejä, joiden perusteella kristitty voi sanoa: ”Minä tunnen Jeesuksen.”  Johannes kirjoittaa: ”Ja siitä me tiedämme” (j.3), ”siitä me tiedämme” (j.5). Mitkä ovat siis ne tuntomerkit, joiden perusteella voimme sanoa, että siitä/niistä me tiedämme?

ELÄMÄN TESTIT JA TODISTEET

Ensimmäinen testi ja todiste  - Jumalan sana

Suhde Jumalan sanaan on ensimmäinen ja pettämätön tuntomerkki siitä, millainen suhde jollakulla on Jumalaan. Johannes kirjoittaa siitä ensinnäkin positiivisesti: ”Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä” (jae 3) ja; ” Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme. että me hänessä olemme” (jae 5). Negatiivisesti ilmaistuna hän kirjoittaa: ”Joka sanoo: `Minä tunnen hänet`, eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija ja totuus ei ole hänessä” (jae 4).

                 Johannes toistaa tässä Jeesuksen omia sanoja. Johanneksen evankeliumista voimme lukea:

                 ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne,

                   niin kuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin

                   rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun

                   opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus” (Joh.13: 34-35).

                   ”Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni” (Joh.14:15).

                 ”Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se,

                  joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä

                  minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan

                  itseni hänelle” (Joh.14:21).

                 ”Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun

                  rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt

                  ja pysyn hänen rakkaudessaan (Joh.14:10).

                 ”Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niin kuin

                  minä olen teitä rakastanut” (Joh.14: 12).

                 Oikea usko ja elämä ilmenee siis myös oikeana kuuliaisuutena Jumalan sanaan. Tämänhän pitäisi olla itsestään selvää. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole aina ollut eikä ole tänäänkään. Liian usein on sielunvihollinen saanut eksytettyä yksityisiä kristittyjä, jopa seurakuntia tai kirkkokuntia tähän harhaan. Hän on uskotellut. että usko ja kuuliaisuus eivät ole riippuvaisia toisistaan ja että Jumalaa voi rakastaa tai että Jumalaan voi uskoa huolimatta siitä, miten ihminen elää tai miten hän suhtautuu Jumalan sanaan. Miltei poikkeuksetta tähän eksyttäjän valheeseen liittyy opetus siitä, ettei Raamattu ole Jumalan sana tai että sen opetukset eivät ole nykyajalle enää ajankohtaiset ja että niitä voidaan päivittää omaan aikaamme sopivimmiksi. Näin siis Jumala ja Jumalan ilmoitus eli Jumalan sana erotetaan toisistaan. Edellä mainitut Jeesuksen sanat ja Johanneksen kirjoitukset opettavat selvästi päinvastaista.

                 Suhde Jeesuksen sanoihin eli Jumalan sanaan (muistanemmehan, että Jeesus on lihaksi tullut Jumalan Sana) paljastaa sen, millainen suhde henkilöllä on Jeesukseen. Oikeaa uskoa Jeesukseen ei voi olla ilman, että tahdotaan myös elää Jeesuksen opetusten ja esimerkin mukaisesti. Johannes toteaakin: ”Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niin kuin hän vaelsi” (jae 6).

                 Johanneksen kielenkäyttö on tässä suhteessa hyvin voimakasta. Se ei jätä mitään sijaa neuvottelulle ja molempia osapuolia tyydyttävälle kompromissille.  Jos joku kieltää joko sanoillaan tai teoillaan Kristuksen käskyt ja niiden pitämisen merkityksen hän on valheen edustaja (j.4).  Koska Jeesus on lihaksi tullut Jumalan Sana, on hän myös on totuus. Kaikki sellainen opetus tai elämä, joka   kieltää Jeesuksen persoonan, hänen elämänsä, arvovaltansa tai sanansa on täten valheellista ja eksyttävää eikä kristityn tule sitä vastaanottaa, suosia tai edistää. Tässä on jokaisen kristityn Jumalan lapsen oma henkilökohtainen kilvoituksen ja oman uskonelämän valvomisen paikka. Samalla se antaa myös välineet ja mittapuun testata niitä oppeja ja ”opinsuuntia”, joita seurakuntaan on mahdollisesti pujahtanut tai jotka ulkopuolelta pyrkivät seurakuntaan vaikuttamaan.

Toinen testi ja todiste – keskinäinen rakkaus

Kaikkeen edellä sanottuun liittyy saumattomasti toinen testi, keskinäisen rakkauden testi. Ensimmäistä testiä voimme hyvällä syyllä kutsua kuuliaisuuden testiksi. Tätä toista voimme kutsua moraaliseksi tai rakkauden testiksi. Kuuliaisuus Kristuksen/Jumalan sanalle ilmenee myös ja eritoten Jumalan lasten keskinäisenä rakkautena. Jeesushan opetti, että uskovaiset tunnetaan hänen opetuslapsikseen juuri keskinäisestä rakkaudesta (Joh.13:35). Paavali muistutti korinttolaisia samasta asiasta. Ilman rakkautta opillinen tieto ja jopa uhrautuva elämäkin on turhaa (1Kor. 13).

                 Johanneksen aikana oli tapahtunut niin, että seurakuntia vaivaavat harhaopettajat olivat vetäytyneet pois kristillisestä seurakunnasta ja niiden Jumalan lasten yhteydestä, joille Johannes kirjoitti kirjeensä. Heillä omat vaihtoehtoiset seurakuntansa, joiden he väittivät olevan todellisia ja oikeita kristillisiä seurakuntia. Samalla he väittivät opetuksensa sisältävän todellista tietoa (gnoosista, sana, josta gnostilaisuuden nimellä tunnettu harhaoppi on saanut nimensä).  Irtautumalla apostoli Johanneksen edustamasta/välittämästä opetuksesta ja vetäytymällä pois seurakuntayhteydestä, he osoittivat irtautuneensa Kristuksen sanasta ja siitä keskinäisestä yhteydestä ja rakkaudesta, joka oli ominaista kristilliselle seurakunnalle. He eivät enää rakastaneet niitä kristittyjä, jotka pitäytyivät ”johannekselaiseen” eli apostoliseen opetukseen.  Tämä todisti Johanneksen mukaan heidät valheen ja pimeyden lapsiksi (j. 4,9,11).

                 Jokaisen kristityn sydämen halu on kokoontua yhteen kanssaveljien ja sisarien kanssa. Jumalan lasten seura on se, jota kristitty halajaa. Uusi testamentti sekä opettaa että toteaa kristittyjen muodostavan yhden perheen ja yhden ruumiin. Eikä ainoastaan mitä tahansa perhettä tai ruumista vaan kysymys on Jumalan perheestä ja Kristuksen ruumiista. Yhteys Jumalaan liittää siis väistämättä kaikki tästä yhteydestä osalliset yhteen. Kun kristityt puhuttelevat toisiaan veljinä tai sisarina on näiden sanojen sisällössä enemmän kuin vain ulkonainen yhteenkuuluvuus. Kysymys on osallisuudesta samasta Jumalaan ja osallisuudesta samasta Jumalan Hengestä. Tämä on pohjana sille keskinäiselle rakkaudelle ja keskinäiselle yhteydelle, jota kristitty halajaa ja jota hän kokee jatkuvasti tarvitsevansa.

                 On tietenkin selvää, että monin tavoin langenneina, heikkoina ja inhimillisinä kristittyinä meillä itse kullakin voi olla välillä sangen vaikeaa rakastaa ja sietää kanssaveljeämme tai kanssasisartamme. Kuinka useinkaan joudumme toteamaan puutteellista rakkauttamme ja sydämemme kovuutta lähimmäistämme kohtaan. Tämä ei kuitenkaan kumoa kristityn kokemaa sisäistä todellisuutta yhteyden ja rakkauden merkityksestä hänen kristillisessä kilvoituksessaan ja arkisessa elämässään. Se miten vastaamme kysymykseen: ”Kaipaatko Jumalan lasten seuraa ja yhteyttä?” paljastaa sen, kenen lapsia olemme. Kyllä- vastaus todistaa meidät todellisiksi Jumalan lapsiksi (j. 3,5,10).

KILVOITUKSEMME

Johanneksen opetus siitä, että pidämme Kristuksen käskyt (j.3) ja hänen sanansa (j.5) ovat varmaan aiheuttaneet monelle vilpittömälle ja omantunnon aralle Jumalan lapselle paljon hämmennystä ja pelkoa. Jos näet tällaiselta hurskaalta kilvoittelijalta kysytään onko hän pitänyt koko Jumalan sanan tai rakastanut lähimmäistään kuin itseään, hän tunnustanee, että ei ole pitänyt eikä täyttänyt tätä käskyä tai vaatimusta.

Mutta jo hänen vastauksensa ja murheensa omasta epätäydellisyydestään ja synneistään paljastaa hänen sydämensä asenteen itse Jumalan sanaan ja lähimmäisen rakastamiseen. Hän tunnustaa Jumalan sanan ja kristillisen lähimmäisen rakkauden niiksi normeiksi, jotka ohjaavat hänen elämäänsä ja omat hänen auktoriteettejaan. Hän ei siis tee turhaksi Jumalan sanaa eikä tahdo tehdä sen kanssa kompromisseja. Hän tunnustaa, että Jumalan sana on se, jota tulisi täyttää ja jos niin ei tapahdu, syy ei ole sanassa vaan hänessä. Usein hän toteaa oikeaksi vanhan Jumalan miehen toteamuksen; höylä (Jumalan sana) on hyvä mutta lankku (langennut savi, ihminen) on laho.

                 Tällainen Jumalan sanan auktoriteetin alle asettautuminen todistaa, että kristitty tahtoo omassa elämässään elää todeksi Jumalan sanan. Ja näin hän myös omassa elämässään sen täyttää. Leimaahan hänen elämäänsä pyrkimys juuri tähän. Juuri tämä jännite on todiste siitä, että hän on Jumalan lapsi ja tuntee Jeesuksen. Paavali kirjoittaa omasta kokemuksestaan Rooman seurakunnalle: ”sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin” (Room. 7:22).  Välittömästi hän kuitenkin toteaa, että hänen sisimmässään ja elämässään on melkoinen jännite ja taistelu; ”mutta jäsenissäni minä näen toisen lain. joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on” (Room. 7:23).  Tästä sisäisestä jännitteestä johtuen kristityn elämä jää täällä maan päällä aina vajavaiseksi. Näin hän tarvitsee jatkuvasti sen armon, puhdistuksen ja Jeesuksen vanhurskauden eli sovituksen ja lunastuksen, josta Johanneskin kirjeensä alussa niin paljon opettaa ja jolla hän lohduttaa lukijoitaan, Jumalan todellisia lapsia. Sanalla sanoen, tämä kilvoitus, sisäinen jännite ja hengellinen taistelu lihaa, syntiä ja sielunvihollista vastaan juuri todistaakin siitä, että pidämme Kristuksen käskyt ja Jumalan sanan. Vain Jumalan totuudessa ja valkeudessa vaeltaminen vaikuttaa meissä tämän ja auttaa meitä näkemään itsemme oikeassa valossa ja tekemään siitä oikeat johtopäätökset.

                 Näin ollen juuri halumme täyttää Jumalan sana sekä halu rakastaa lähimmäistämme ja kilvoituksemme ja pyrkimyksemme elää tämä vaelluksessamme todistaa, että tunnemme Jeesuksen ja olemme Jumalan lapsia.

ITSETUTKISKELU

Johanneksen kirjeen elämän testeihin liittyy saumattomasti Paavalin kehotus itsetutkiskeluun: ”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta”  (2 Kor. 13:5). Itse asiassa kysymys on samasta asiasta, mistä voi olla, että on oikeassa uskossa. Paavalin mukaan todistuksena on Kristuksen asuminen sydämessä ja oikea itsetuntemus. Sekä Johannes että Paavali johtavat meidät oikeaan itsetutkiskeluun.

                 Yleisesti olemme tottuneet siihen, että emme löydä itsestämme mitään hyvää. Näinhän Raamattukin opettaa ja julistaa Paavalin sanoin: ”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää” (Room8:18).  Ja kuitenkin sekä Johannes että Paavali kehottavat meitä sellaiseen itsetutkiskeluun, jonka seurauksena meidän tulisi löytää itsestämme Kristus, Jumalan sanan noudattaminen ja kanssaveljien ja sisarien rakastaminen. Miten tämä on mahdollista?

                 Ratkaisu löytyy siitä, että ihmisen kääntyessä kristityksi (tullessa uskoon) hän syntyy uudesti ylhäältä ja hänestä tulee uusi luomus. Kristus tulee asumaan Pyhän Henkensä kautta hänen sydämeensä.  Tämä muutos ja todellisuus näkyy siitä lähtien hänen jokapäiväisessä vaelluksessaan, ajatuksissaan ja arvomaailmassaan. Tällaisen muutoksen jokainen Jumalan lapsi voi sekä tiedostaa että löytää itsestään.  Jos siis itsetutkiskelun tuloksena toteamme Kristuksen asuvan sydämessämme ja todistuksena siitä on meissä tapahtunut kokonaisvaltainen elämän muutos, olemme  niitä, jotka olemme uskossa ja kestämme ne koetukset, jotka uskoamme testaavat.

LOHDUTUS 

Muistakaamme, että Johanneksen tarkoitus on lohduttaa ja vahvistaa Jumalan kansaa, Jumalan lapsia. Hän kirjoittaa Jumalan seurakunnalle, ”omille rakkaille lapsilleen” tarkoituksenaan vakuuttaa heitä heidän uskonsa aidosta alkuperästä ja oikeasta sisällöstä.

                 Monille Jumalan lapsille oli tullut epävarma olo ja syvä huoli siitä, mikä usko ja oppi oli oikea. Vieraat, apostolisesta uskosta ja opista poikenneet julistajat, olivat tämän hämmingin syynä. Johanneksen vastaus oli muistuttaa näitä vilpittömiä Jumalan lapsia siitä julistuksesta, jota he olivat alusta asti kuulleet ja sen uskon vaikutuksista, johon he alusta asti olivat uskoneet. Sanalla sanoen, Johannes tahtoo muistuttaa lukijoitaan siitä kuvasta, jonka hän oli heidän silmiensä eteen maalannut ja jonka luo hän tahtoi nytkin lukijansa johdattaa. Tämä maalaus, kuva, on Jeesus. Jos siis meillä on usko tällaiseen Jeesukseen ja jos meillä on tällainen Vapahtaja, on sen merkkinä Jumalan sanaan perustuva elämä ja lähimmäisen rakkaus. Tämä on tuntomerkkinä Kristuksen asumisesta uskovan sydämessä. Ja jos Kristus asuu sydämessämme, olemme Jumalan lapsia ja tunnemme hänet. Tämä on meidän onnemme ja autuutemme!

                                                                      Amen!