JOHANNEKSEN ENSIMMÄISEN KIRJEEN TUTKISTELUA

KAHDEKSAS TUTKISKELU – MAAILMAN VAPAHTAJA

2:1) Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. 2) Ja hän meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.

                                                                      1 Jh. 2: 1-2    

 JUMALAN RAKKAUDEN LAAJUUS

Painokkaasti Johannes ilmoittaa, ettei Jumala rakasta ainoastaan pientä ”valittujen” joukkoa. Jumalan rakkaus on laajempi ja syvempi kuin kukaan voi koskaan ymmärtää. Jumala rakastaa koko maailmaa ts. kaikkia maailman ihmisiä, jotka ovat hänen luomiaan ja tämän vuoksi myös kuuluvat hänelle.

                 Kaikkina aikoina on esiintynyt ryhmiä, jotka ovat pitäneet itseään erityisinä Jumalan rakkauden kohteina. Tämä on saanut heidät ajattelemaan ”ulkopuolisia” Jumalan vihan tai epäsuosion alaiseksi.  Tulkoon tässä todetuksi, että tällainen ajatus on yhtä aikaa sekä täysin totta että täysin valetta.

           Totta se on siinä mielessä, että ”ulkopuoliset” ovat todellakin Jumalan vihan alla. Siitähän me olemme jo paljon puhuneet. Mutta samalla ”ulkopuoliset” ovat Jumalan rakkauden ja hänen pelastavan armonsa kohteena. Mikäli korostetaan tai tunnustetaan ainoastaan ensimmäinen lausuma, ollaan pahasti väärässä ja harhassa. Raamatun ilmoituksen mukaanhan olemme jokainen luonnostaan, syntiinlankeemuksen seurauksena, näitä ”ulkopuolisia”.

                 Jos siis joku voi ajatella itsestään ”sisäpuolisena”, Jumalan rakkauden, armon ja mielisuosion saaneena tai kohteena, voi hyvällä syyllä kysyä itseltään miksi näin on?  Ainoa rehellinen ja käyttökelpoinen vastaus on: ”Se on siksi, että huolimatta minusta, minun synneistäni ja erheistäni, Jumala on ollut minulle armollinen. Minä en ole tätä ansainnut vaan se on minulle armosta annettu ja armosta lahjoitettu!” Tällainen ymmärrys estää sen epäraamatullisen ja nurkkakuntaisen ajattelun, että Jumalan rakkaus ja mielisuosio olisi jotenkin ansaittavissa ja että ”joukkoon kuuluminen” olisi jotenkin omasta erinomaisuudesta tai erityisistä ansioista kiinni. Jumala ei siis ole vain ”meidän” vaan kaikkien!!

                 Jumalan rakkauden kaikkiriittävyys ja laajuus tulee selkeästi ilmi ns. pienoisevankeliumissa, sanoissa, jotka Jeesus lausui Nikodeemus nimiselle fariseukselle:

                 ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi

                   ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo,

                 hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh.3:16).

                 Tämän selvemmin asiaa ei voine luonnehtia. Jumala ei rakasta vain joitakuita vaan kaikkia, ei tiettyjä kansoja tai heimoja vaan kaikkia, ei vain pyhiä ja hurskaita vaan myös pahoja ja epävanhurskaita. Jumalan rakkaus ilmenee hänen pelastusteossaan Jeesuksen ristinkuolemassa. Sen tavoitteena on saada ”ulkopuoliset” uudelleen ”sisäpuolisiksi”.

SYNTIEN SOVITUS

Jumalan vanhurskaus (täydellinen pyhyys, puhtaus) vaatii että synti on sovitettava. Toisin sanoen Jumala on lepytettävä hänen oikeudenmukaisesta ja pyhästä vihastaan syntiä ja vääryyttä kohtaan. Jos Jumala ei rankaisisi syntiä, hän ei olisi täydellisesti pyhä eikä täydellisesti vanhurskas.

                 Syntisen ihmisen näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että syntistä kohtaava Jumalan viha on lepytettävä ennen kuin ihminen voi kohdata Jumalansa. Muussa tapauksessa tämä kohtaaminen toisi ikuisen tuomion, kadotuksen, Jumalan pyhän vihan kohtaamisen siinä silmänräpäyksessä.

                 Kuitenkin on läpi ihmiskunnan historian saarnattu sanomaa, että Jumala voidaan kohdata ja että hänet voidaan pyhästä vihastaan lepyttää.  Jos ajattelemme tämän Raamatun esittämän historian valossa niin voimme sanoa, että syntiinlankeemuksesta Golgatalle tämä sanoma keskittyi eläinuhriin, jonka kautta voitiin lähetystä Jumalaa. Golgatasta eteenpäin sanoma on, että Jeesuksen ristinuhrin kautta voidaan lähestyä Jumalaa ilman pelkoa, syyllisyyttä ja tuomiota.

                 Sovitus tapahtui siis uhrin kautta. Lankeemuksesta Golgatalle eläinuhrit olivat esikuvia. Golgatalla tapahtui esikuvien täyttymys, todellinen uhri ja synnin sovitus. Kaikki ennen sitä oli esimakua ja valmistelua tätä tapahtumaa varten. ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa”, kirjoittaa apostoli Paavali (2 Kor. 5:19).

                 Tätä kuvaa hyvin Vanhan testamentin Israelin temppelijumalanpalvelus ja suuret hengelliset pyhäpäivät, eritoten suuri sovituspäivä. Tuona päivänä, vain kerran vuodessa, ylimmäinen pappi saattoi astua temppelin kaikkeen pyhimpään, Jumalan kasvojen eteen. Hän saattoi mennä sinne vain eläimen uhriveri mukanaan ja vuodattaa sen liitonarkin päälle, armoistuimelle, Jumalan valtaistuimen eteen. Tämä tuotti kansalle sovituksen.

                 Golgatalla Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan veri vuodatettiin taivaallisen valtaistuimen, pyhän Jumalan eteen, ja tämä veri tuotti sovituksen ihmiskunnan synnistä.

                 Jumalan vanhurskaus ilmenee näin myös siinä, että hän antaa syntiselle synnit anteeksi. Tämän hän voi tehdä juuri siksi, että hänen Poikansa, Jeesus, on ihmiskunnan syntien sovitus. Koska Jeesus on maksanut velan voi velallinen vapautua ja puhdistua.

                 Näin ollen Jumalan vanhurskaus on tullut täytetyksi Golgatalla ja Golgatan tähden vanhurskas Jumala voi antaa synnit anteeksi.

                 Koska Jeesus oli itse tämä Jumalan vaatima uhri, hän ei ole ainoastaan sovittaja vaan samalla myös sovitus. Tämä sovitus koskee laajuudessaan koko maailmaa. Tämän vuoksi evankeliumi on vietävä kaikkeen maailmaan ja kaikkien maailman ihmisten ulottuville. Jeesus Kristus on kuollut jokaisen ihmisen edestä ja kärsinyt jokaisen ihmisen synnin ja syyn tähden. Näin ollen koko maailmankaikkeudessa ei ole yhtäkään ihmistä, joka ei olisi Jumalan rakkauden kohteena ja Jumalan armon ulkopuolella. Risti on vakuuttava todistus siitä, että armo kuuluu kaikille. Tämän voi jokainen kiusattu ja synnin syyllisyydessä kamppaileva ihmissielu omistaa itselleen annettuna Jumalan lupauksena.

                 Eikö olekin ihmeellistä! Siellä minne evankeliumin valkeus, sanoma Jeesuksen pelastusteosta on levinnyt, siellä on jokaiselle syntiselle avattu tie Jumalan armon ja rakkauden osallisuuteen. Siis minullekin!

PELASTUKSEN OSALLISUUTEEN

Olisi hyvin houkuttavaa ajatella kaiken edellä sanotun valossa, että nyt kaikki ihmiset pelastuvat ja ”pääsevät taivaaseen”. Valitettavasti pelastus ei ole kenenkään kohdalla automaattinen ja ulkopuolinen. Se on aina henkilökohtainen ja persoonallinen. Koska Jeesus on syntiemme sovitus, kohtaa pelastus meitä vain Jeesuksen osallisuudessa.

                 Jeesuksen ristinkuolema Golgatalla oli ja on syntien täydellinen sovitus. Tältä perustalta opettaa Paavali: ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat” (Room. 8:1). Ihmisen tie pelastuksen osallisuuteen kulkee siis vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja toteutuu omakohtaisessa uskonyhteydessä Jeesukseen Kristukseen. Joka on Jeesuksen ulkopuolella, on pelastuksen ulkopuolella. Siksi meitä kutsutaan ottamaan Jeesus vastaan, uskomaan häneen, antamaan elämämme hänelle, päästämään hänet sydämemme Herraksi ja elämämme Vapahtajaksi.

ETTEI ”YKIKÄÄN”

Huomatkaamme miten voimakkaita ja tyhjentäviä sanoja sekä Jeesus että Paavali käyttävät puhuessaan sovitustyön riittävyydestä ja laajuudesta. Jeesus vakuuttaa, ettei yksikään, joka uskoo, huku (Joh. 3:16) ja Paavali painottaa em. roomalaiskirjeen jakeessa, ettei ole mitään, ei siis yhtään mitään, ei vähäisintäkään eikä pienen pientäkään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.

                 Kerrotaan tarinaa Konnunsuon vankilasta, jossa istui pahamaineinen rikollinen, Yrjö nimeltään mutta häntä kutsuttiin ”Ykiksi”. Vanginvartijat varoittivat vankilapastoria tästä vangista. Pastori tahtoi kuitenkin vierailla myös tämän vangin vankikopissa. Vangin ja pastorin keskustelu ei ottanut luonnistuakseen. Lopulta pastori antoi vangille Raamatun ja kehotti lukemaan sitä. Vanki tahtoi päästä pastorista eroon, otti Raamatun ja avasi sen umpimähkään. Raamattu avautui Joh. 3:16 kohdalta, jonka vanki luki ja totesi hämmästyksekseen, että ko. tekstissä mainitaan hänen nimensä. Pastorin antama Raamattu sisälsi painovirheen. Joh. 3:16 jakeessa sana ”yksikään” oli painovirheen vuoksi muodossa ”ykikään”. Tämän seurauksena Yki alkoi etsiä Herraa, löysi Kristuksen ja vapauduttuaan hänestä tuli evankeliumin julistaja.

                 Jumalan rakkauden laajuus, koko maailma, ja Jumalan pelastustyön varmuus (ettei yksikään, joka uskoo; ei mitään tuomiota Kristuksessa) olkoon vakuuttamassa meitäkin siitä, että se armo, joka Jeesuksessa Kristuksessa on, on totinen Jumalan armo. Tähän saa syntinen, kurja, vaivattu ja viheliäinen sielu tarttua ja tällä lohduttautua. Uskovan ei tarvitse epäillä Jumalan rakkautta. Jeesus on koko maailman vapahtaja, kaikkien vapahtaja ja koska näin on, ei yksikään, ei ”Ykikään”, et sinäkään, huku kun uskot häneen. Pelastusvarmuutemme lepää Jumalan täytetyssä työssä ja Jumalan lupauksissa.

                 Yhteenvedon kaikesta edellä sanotusta voimme vetää virsirunoilijan sanoin:

                 ”Rakkauden, armon lähde Jeesus ompi pohjaton.

                  Ken ois kuollut synnin tähden, niin kuin Jeesus kuollut on!

                  Ken ois eestä pilkkaajainsa, vainoojainsa, murhaajainsa,

                  käynyt kovaan kuolohon!

                 Armo kuuluu sulle juuri, sulle, raukka, kurjinkin.

                 Vaikka rintaas tuska suuri kalvaa liekein polttavin.

                 Kaikkein synnit Jeesus kantoi,

                 kaikkein tähden itsens antoi ristiin, kärsimyksihin”

                                                                         (Vanha VK 68: 1,3).

                 Uskommehan tämän, omalle kohdallemme, juuri nyt!