JOHANNEKSEN ENSIMMÄISEN KIRJEEN TUTKISTELUA

KUUDES TUTKISKELU -  PARANTAVA ARMO

 ”7) Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.  8) Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. 9) Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.  10) Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä”.

                                                                                                                  1Jh.1: 7-10

DIAGNOOSI SAIRAUDESTAMME

Sairauden nimi

Yleisesti tunnustetaan, että ihmiskunnassa/ihmisessä on jotakin pielessä. Maailmassa ei ole aina mukavaa. Lisäksi täällä ennen pitkää kuollaan. Selityksiä sille, miksi näin on, on lukuisia. Johannes antaa meille totuudellisen, yleispätevän selityksen, diagnoosin, meitä vaivaavasta tuskasta, tyhjyydestä, syyllisyydestä, pahasta, tarkoituksettomuudesta yms. Hänen määritelmänsä on yksiselitteinen ja kaiken kattava. Meidän sairautemme nimi on synti.

                 Niin kauan kuin emme hyväksy tätä diagnoosia itsestämme olemme toivottomasti avun tavoittamattomissa. Pahinta on, että tämän sairauden yksi piirre on siinä, että se ei tahdo hyväksyä sairaudelleen tätä nimeä. Taudin luonteeseen kuuluu myös, ettei se millään muotoa halua lääkärikseen ja parantajakseen häntä ainoaa, joka voi auttaa (ks. esim. Rm.8:5-8).

Kaikki ovat sairaita

Raamatun yksiselitteinen todistus on, että syntiinlankeemuksen seurauksena koko ihmiskunta on tullut syntiseksi ja syylliseksi Jumalan edessä. Syvimmiltään tämä synti on epäuskoa ja kapinaa Jumalaa, Luojaamme kohtaan. Tämä johtaa myös synnillisiin tekoihin ja väärään elämäntapaan. Synti on yhtälailla asennetta kuin tekoa, yhtälailla epäuskoa kuin tottelemattomuuttakin. Synnin tähden elämme

luonnostaan erossa Jumalasta ja hänen vihansa alla. Synnin tähden tarvitsemme kaikki pelastusta.

                 Kautta aikojen on tämä totuus tahdottu kieltää. Ihminen ei omista lähtökohdistaan käsin kovinkaan helposti myönnä olevansa apua tarvitseva syntinen, toivottomasti syntisairas. Kuinka usein kuulemmekaan ihmisestä lausutun premissin; ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Raamatun opetus on tasan päinvastainen; ihminen on syntiinlankeemuksen seurauksena tullut pohjimmiltaan pahaksi.

                 Tai jos edes jossakin määrin tämä syntisyys tunnustetaankin niin siihen tarjotut lääkkeet ja parannuskeinot ovat sangen epämääräiset. Syntisairauden luonteeseen kuuluu näet verraton joukko itseparannusmetodeja. Muut uskonnot ovat oiva esimerkki tästä. Ne keskittyvät ihmisen tekoihin. Näissä uskonnoissa ihmisen omilla teoilla, olivatpa ne mitä hyvänsä ja millaisia tahansa, pyritään ansaitsemaa anteeksianto, sovitus, Jumalan tai jumalallisten voimien mielisuosio, valta ja voima. Kaikki tämä on kuitenkin turhaa työtä ja ponnistelua. Kristillinen käsitys on, että ihminen ei voi itseään auttaa, parantaa eikä pelastaa synnistä ja sen syyllisyydestä.

                 Useimpien kohdalla lienee ollut tai juuri nyt on niin, ettei tätä sairautta tietoisesti kielletä tai torjuta eikä siihen myöskään etsitä aktiivisesti lohtua. Todetaan vain, että asiat eivät ehkä aina ole niin kuin pitäisi. Ihminen ei osaa eikä ehkä tahdokaan diagnosoida vaivaansa. Tällaista olotilaa kutsuttiin ennen vanhaan suruttomuudeksi tai synnin unessa nukkumiseksi. Edellisen kristinoppimme opetus oli varmasti yksi voimakkaimpia vaikuttajia antamaan ymmärrystä tässä asiassa. Sieltä voimme lukea: ”Jos Pyhä Henki ei saa lapsena kastettua hoitaa Kristuksen yhteydessä, maailman henki valtaa ihmisen sydämen. Vain hämärästi hän ikävöi Jumalaa ja iäisyyttä. Hän tuntee tosin elämänsä tyhjyyden, ja ajoittain synti vaivaa häntä; mutta hän ei tajua, että hänen tärkein asiansa olisi sielun pelastus. Tällaista tilaa sanotaan suruttomuudeksi” (§66).

                 Niin tai näin, ihmiskunnan/ihmisen vaivan ja pahuuden syy on tässä. Se on nimeltään synti ja synnin syvin olemus on kapina, tottelemattomuus Jumalaa vastaan. Syntinen on toivottomasti hukassa ja välttämättömän avun tarpeessa.

LÄÄKÄRI

Kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki, on se taivaallinen lääkäri, joka pystyy antamaan taudille oikean nimen ja ohjaamaan parantumisen lähteelle. Vain Jumala ihmisen luojana on riittävän arvovaltainen tietotaitoinen tekemään tämän. Vain hän tietää ja tuntee ihmisen läpikotaisin. Siksi hänen arvionsa on ainoa, joka on totuudellinen ja luotettava.

                 Jumalan valkeus on se valo, jossa tautimme paljastuu. Tämän valkeuden me näemme Jeesuksessa Kristuksessa ja Jeesuksen Kristuksen me näemme Jumalan sanassa. Jumalan sana on se kirkas peili, jossa näemme itsemme oikein. Kieltämällä sanan kiellämme itseltämme totuuden (j.10).

                 Jumala on valkeus. Hänessä ei ole mitään pimeyttä (1Jh.1:5). Hän ottaa synnin vakavasti. Synti täytyy ottaa esille, se pitää käsitellä. Tavalla tai toisella sen seuraukset tulee ottaa huomioon ja vastuukysymykset ratkaista. Jumalan valkeus tarkoittaa myös Jumalan pyhyyttä. Jumalan pyhyys ja synti ovat yhtä kaukana toisistaan kuin itä on lännestä. Siksi jumalallinen diagnoosi on aina äärettömän tarkka, ehdoton, totuudellinen ja vastaansanomaton. Se ei katso mitään läpi sormien, ei ehdollista mitään, ei neuvottele mistään eikä tee kompromisseja kenenkään kanssa.

Tämä saattaa tuntua ankaralta ja kovalta mutta kaikessa tässä on kätkettynä myös suuri rakkaus, armo ja laupeus. Vasta ehdoton totuus sairaudestamme saa meidät hakeutumaan hoidon ja avun piiriin. Kitkerän totuuden kuuleminen itsestämme ja sen myöntäminen, on itse asiassa parasta, mitä meille voi tapahtua.

Pyhyyden dilemma

Jumala on lääkäri, joka säälii ja rakastaa potilaitaan. Hän ei tahdo kenenkään potilaan joutuvan hukkaan ja ikuisen kuoleman omaksi. Toisaalta hän ei oman vanhurskautensa, oikeudenmukaisuutensa ja pyhyytensä tähden heitä noin vain armahtaa ja parantaa.  Synnin on saatava palkkansa.  Syntiä ei voi katsoa sormien läpi. Tässä on ns. ”jumalallinen dilemma”.

                 Tämä on myös dilemma ja loukkaus monelle tämänkin ajan ihmiselle. Kuulemme jatkuvasti opetusta siitä, miten Jumala on rakkaus ja että tämä Jumalan rakkaus tarkoittaa kaikkien ehdotonta hyväksymistä, armahtamista ja pelastumista.

Tällaisen opetuksen mukaan kaikki lopulta pääsevät taivaaseen. Tämän uskomuksen seurauksena kaikkinainen puhe synnistä, kadotuksesta, parannuksesta, pyhityksestä ja Jumalan vihasta leimataan ahdasmieliseksi, lakihenkiseksi, suvaitsemattomaksi, ylimieliseksi, rakkaudettomaksi, kovaksi ja julmaksi. Näin monille ihmisille sopii sellainen Jumala, joka ei välitä pahasta ja joka noin vain pelastaa kaikki. Mitä me tähän sanomme? Toteamme, että tietenkin synnintekijälle sopii Jumala, joka ei välitä hänen synnistään ja vääryyksistään. Mutta toisaalta näemme, että syntinen ihminen on melko kärkäs vaatimaan hyvitystä ja oikeutta häntä kohtaan syntiä tehneiltä, ja silloin ei häntä lohduta ajatus Jumalasta, joka ei välitä synnistä (pahasta). Usein tällöin vaaditaan melko kiivaastikin jumalallista väliintuloa.

                 Mutta palatkaamme alkuperäisen ajatuksen ääreen. Maailmankaikkeuden Luoja, Jumala, joka on valkeus ja jossa ei ole mitään pimeyttä, ei voi ottaa pimeyttä ja pimeää yhteyteensä. Jumalan valkeus ja synnin pimeys ovat erotetut täysin toisistaan. Miten siis Jumala, joka on valkeus ja rakkaus, voi ottaa yhteyteensä pimeyteen langenneen ja pimeydessä elävän ihmisen? Tässä on pyhyyden ja rakkauden välinen dilemma ja jännite. Miten voi pimeä syntinen lähestyä valkeuden lääkäriä jos pimeys ja valkeus ovat täysin eristetyt toisistaan?

LÄÄKE

Jumalan vastaus on Jumala itse.  Jeesus otti kantaakseen ihmiskunnan synnin. Näin Jumala sovitti Pojassaan pimeyden teot. Jeesus maksoi velkamme ja kärsi Jumalan vihan edestämme. Näin Jeesuksessa ei kenellekään lueta syntiä syyksi ja siksi Jumala voi ottaa syntisen ihmisen luokseen ja yhteyteensä. Tässä on myös selitys sille, miksi vain Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä (j.7). Jeesuksen veri on sovituskuoleman merkki. Se todistaa, että joku on kuollut toisen tähden. Koska synnin palkka on kuolema (Rm.6:23) Jeesuskin joutui maistamaan kuoleman.                Kuolema on Raamatussa kolmitahoinen. Ensinnäkin on hengellinen kuolema eli elämä epäuskossa ja ilman hengen yhteyttä Jumalaan. Toiseksi ruumiillinen kuolema ja kolmanneksi ikuinen kuolema, ikuinen ero elämän lähteestä ja ylläpitäjästä eli ikuinen kadotus.

                 Jeesuksen kuolema on siis sijaiskuolema/sovitus. Se on koko jumalallisen pelastushistorian keskus. Se vastaa kaikkeen ihmisen hätään ja ahdinkoon ja lunastaa hänen kaikesta pahan turmiovallasta eli kuolemasta. Golgatan keskimmäinen risti on se keskipiste, jonka ympärille Jumalan pelastustyö kiertyy ja rakentuu. Jeesuksen kuolema oli elämän antajan ja elämän luojan määränpää. Elämän lähde syntyy kuolevaiseksi ja kuolemaan. Mutta vain näin hän saattoi ratkaista pyhyytensä ja rakkautensa välisen jännitteen ja ristiriidan (sanamme ovat vajavaisia ja riittämättömiä kuvaamaan tätä). Veri on tämän kuoleman sinetti, todistus, tunnus ja vakuus.  Ylösnousemus on puolestaan vakuus ja todiste siitä, että Jeesuksen maksama hinta oli riittävä (käyttääksemme kalpeaa kielikuvaa) ja että kerran uskovainen saa jakaa Kristuksen kirkkauden ja Taivaan ikuisuuden. Kristityllä, Jeesukseen uskovalla ihmisellä, on nyt hengellinen yhteys Jumalaan. Hän voi kutsua Jumalaa isäkseen. Kristitty tietää, että hänen syntinsä on maksettu ja että kerran tämä synnin ruumis pukeutuu kuolemattomuuteen, Kristuksen kaltaisuuteen. Tämä on hänen elävä toivonsa.

PARANNUS JA USKO

”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (j.9). Olemme saaneet kuulla diagnoosin itsestämme, olemme sairastuneet synnin kuolettavaan tautiin, olemme tulleet johdatetuksi suuren lääkärin ja parantajan luokse ja saaneet vastauksen, miten parantua; mikä on ja mistä löytyy parantava lääke. Seuraava askel on se, että tähän lääkkeeseen tartutaan, että se nautitaan.

                 Mitä on tämän lääkkeen nauttiminen. Miten saamme Jeesuksen omaksemme?  Johanneksen vastaus on: tunnustamme syntimme (j.9). Tämä on yhtä

kuin sanoa: tee parannus ja usko Herraan Jeesukseen. Kristinoppimme opettaa ja selittää tätä aihetta niin sattuvasti, syvällisesti ja osuvasti, että lainaamme tässä sitä. Voimme puhua myös ns. armon järjestyksestä eli niistä vaiheista, joiden kautta syntinen pääsee pelastava ja puhdistavan armon osallisuuteen.

                 Ensiksi parannus, synnin tunnustaminen (j.9) josta opetetaan: ”Taivaallinen Isä odottaa, että herätetty ihminen kääntyy hänen puoleensa ja tunnustaa hänelle syntinsä. Herätetty ihminen pyytää niitä Kristuksen tähden anteeksi ja anoo voimaa luopua niistä. Näin hän tekee parannuksen” (§71).

                 Toiseksi usko. Uskosta luemme selityksen: ”Kristukseen uskomme, kun ikävöimme hänen luokseen, luotamme hänen armolupauksiinsa ja sydämemme halulla otamme hänet vastaan Vapahtajanamme” (§72).

                 Kolmanneksi, edellisten seurauksena seuraa ns. vanhurskauttaminen: ”Kun uskossa otamme vastaan Kristuksen Vapahtajanamme, Jumala ei lue meille syntejämme, vaan antaa ne meille Kristuksen tähden anteeksi. Hän pukee meidät Kristuksen puhtauteen ja pyhyyteen. Näin Jumala vanhurskauttaa meidät” (§73).                 

                 Näin siis vastaamme omasta puolestamme Jumalan kutsuun eli armotarjoukseen, näin nautimme armon lääkkeen.

                 Synnin tunnustamisen ja anteeksiantamisen suhdetta valaisee hyvin seuraava lainaus: ”Jumalan uskollisuuteen ja vanhurskauteen perustuva syntien anteeksisaaminen ja puhdistus niistä on riippuvainen syntiemme tunnustamisesta. Nämä eivät ole toisiinsa verrattavat, sillä tunnustamisemme on aina osittaista ja suhteellista, koska emme tunne syntiemme syvyyttä, mutta Jumalan anteeksianto on aina täydellistä. Jo tämä osoittaa, ettei tunnustaminen ole mikään ansio. Lisäksi tähän tunnustamiseen kuuluu senkin tunnustaminen, että joskus tahdomme omilla tunnustamisillamme ansaita Jumalalta jotakin. On myös muistettava ja tunnustettava, että syntimme tunnustettuinakaan eivät tuo ansioita, vaan rangaistuksen. Näin päädymmekin siihen, että syntiemme tunnustaminen on pelastusarmon vastaanottamista uskolla” (Kähkönen). Voiko tätä sattuvammin sanoa?         Tunnustamalla syntimme asettaudumme asemaan, jossa Kristuksessa oleva armo, johon uskolla tartumme, voi meihin yltää. Tunnustaminen on asettumista tai suostumista armonkerjäläiseksi.

Jeesuksen ristin kuolemassa näemme Jumalan vanhurskauden ja pyhän vihan syntiä kohtaan. Synti täytyy sovittaa. Mutta samalla näemme Jumalan armon ja rakkauden syntistä kohtaan. Jumala itse hyvittää itsensä Poikansa Jeesuksen kautta. Näin Jumalan uskollisuus ja vanhurskaus tulee ilmi siinä, miten hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Koska kaikki synti on sovitettu Jeesuksessa, voi Jumala nyt uskollisuutensa ja vanhurskautensa mukaisesti antaa kaikille niille, jotka uskovat Jeesukseen, kaikki synnit anteeksi ja puhdistaa heidät uudeksi ihmiseksi. Näin tulemme armahdetuiksi, vanhurskautetuiksi ja pyhitetyiksi.

PUHDISTUS JA VAPAUTUS

Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä (j.7) ja kaikesta vääryydestä (j.9).

Tämä puhdistus tarkoittaa samalla sekä syyllisyyden poistamista että vapauttamista palvelemaan Jumalaa uudessa elämässä ja uudessa voimassa. Tämä uusi elämä ja uusi voima on juuri sitä elämää ja voimaa, jonka yhteys Jumalaan vaikuttaa. Aiemmin ihminen oli sielunvihollisen orja, vangittu syntiin. Nyt hän on Kristuksen orja, vapaana palvelemaan Jumalaa ja noudattamaan Jumalan tahtoa.

                 Jos siis tahdot elää Jumalan mielenmukaista elämää, elämää vapaana synnin syyllisyydestä ja synnin orjuudesta, tie siihen on tässä. Anna Jumalan valkeuden loistaa elämääsi, sydämesi syvimpiin sopukoihin asti ja suostu siihen totuuteen itsestäsi, jonka tämä valo paljastaa. Vain suostumalla syntisiksi voimme vapautua synnistä, vain suostumalla sairaiksi voimme tulla terveeksi. Vain suostumalla tulemaan valoon pääsemme vapaaksi pimeyden orjuudesta.

                 Näemme, että aina on ollut niitä, jotka kieltävät totuuden synnistä ja parannuksesta. Mutta siellä, missä synti tavalla tai toisella kielletään, joudutaan yhä syvemmälle synnin orjuuteen ja valheelliseen elämään ja oppiin. Käsittelemistämme jakeista tulee selvästi ilmi, että Johanneksen kaitsemissa seurakunnissa oli opetusta, joka kielsi synnin todellisuuden ja teki tyhjäksi armon ja anteeksiantamuksen sanoman. Tämä oli vaarallista siksi, että se ei ollut totta. Kuvittelepa, että lääkäri kieltäisi tappavan taudin olemassaolon. Tällainen valheellinen diagnoosi johtaisi potilaan kuolemaan. Sen sijaan totuus auttaisi etsimään parantavaa lääkettä.

                 Hyvä kuulija (lukija); eikö olekin sanomatonta armoa kuulla sellainen totuus, jonka valossa voi löytää todellisen puhdistuksen synnin sairaudesta ja todellisen vapauden synnin orjuudesta. Totuuden, jonka valossa voimme oikein palvella Jumalaa ja lähimmäistämme. Jumalan totuus meistä on parantavaa totuutta, se on vapauttavaa totuutta. Avatkaamme siis aina korvamme kuulemaan Jumalan sanaa; armahtavaa, parantavaa, pelastavaa, uudistavaa ja vapauttavaa.

                 Älkäämme siis kuunnelko sellaista opetusta, jossa synti kielletään eli kuviteltu puhtaus (j.8). Tällainen puhe on itsensä eksyttämistä (j.8), mutta ei Jumalan, ja on osoitus syvästä valheellisuudesta ja turmeltuneisuudesta (j.8,10). Oikea tie puhtaaseen ja vapaaseen Jumalan lapsen elämään on synnin tunnustaminen (j.9), jonka seurauksena Jumala toteuttaa pelastussuunnitelmansa (j.9) ja saamme vanhurskauden ja puhtauden (j.7,9).

                 Syntisyydestämme johtuen tarvitsemme siis jatkuvasti Jeesuksen veren puhdistavaa voimaa ja Pyhän Hengen uudistusta. Meissä asuvan synnin ja syntisyyden, syntisen lihamme, vuoksi olemme täysin riippuvaisia Jeesuksen lunastustyöstä ja hänessä olevasta vanhurskaudesta.

                 Jos kiellämme syntisyytemme ja samalla anteeksiantamuksen ja armon tarpeellisuuden, olemme pahasti harhatiellä, olemme silloin eksyttäneet kylläkin itsemme mutta emme Jumalaa. Jos yritämme lunastaa itse itsemme, olemme silloin tuominneet itsemme armon parantavan voiman ulkopuolelle. Mutta tämähän ei ole se tie, jota tahdomme kulkea. Ei, me tahdomme vaeltaa sitä tietä, jota viitoittaa Kristuksen risti, Jeesuksen sovintoveri, Jumalan armo ja rakkaus.

                 Emmekö siis tunnustaisi syntiämme ja syyllisyyttämme Jumalalle, emmekö loisi katsettamme häneen, joka on puolestamme kantanut synnin rangaistuksen ja emmekö siis ojentaisi tyhjät uskon kätemme Jumalan puoleen

ottamaan vastaan syntien anteeksiantamuksen, elämän puhdistuksen ja Kristuksen vanhurskauden.

                 Näin armahdettuina ja puhdistettuina syntisinä, Jumalan valkeuden ja armon alla, olemme vapautetut elämään Jumalan mielen ja tahdon mukaan. Tällä tavoin saamme jatkaa kristityn elämää jokapäiväisessä parannuksessa ja Jeesuksen veren puhdistuksessa.

                                         Amen!