JOHANNEKSEN ENSIMMÄISEN KIRJEEN TUTKISTELUA

VIIDES TUTKISKELU – JUMALA ON VALKEUS

5) ”Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä. 6)Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta. 7) Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä”.

                                                                                                           1Jh 1: 5-7

JUMALAN VALKEUS

Voimakkaat vastakohta-asettelut ja kielikuvat ovat luontaisia Johannekselle. Nyt hän kuvaa Jumalaa valkeutena. Jumalan olemus on valkeus, valo. Valo on jotakin hyvää, puhdasta, kaunista, kokonaan positiivista. Valon vastakohta, pimeys kuvaa puolestaan pahaa, kokonaan negatiivista. Se, että Jumala on valkeus tarkoittaa sitä, että Jumala on kaikessa aina ja ainoastaan vain hyvä ja puhdas. Hän ei koskaan tee mitään väärää eikä hänen olemuksessaan ole mitään pahaa tai pahuutta (pimeyttä). Perkele on pimeyden ruhtinas ja hänen tekonsa heijastavat hänen olemustaan. Jumalan valkeus ja sielunvihollisen pimeys sulkevat pois toinen toisensa eivätkä sovi yhteen.  Se, mikä on hyvää, on lähtöisin Jumalasta, pahuus juontuu sielunvihollisesta.

Tämä on hyvä muistaa ja on hyvänä nyrkkisääntönä arvioidessamme elämää ja maailman tapahtumia ( on toki sanottava, että maailmassa tapahtuu paljon asioita, joiden arvioiminen ei heti avaudu eikä voi suoraan selittää tämän nyrkkisäännön avulla. Monia miksi – kysymyksiä jää ratkaisematta rajan tällä puolen).

Raamattu todistaa, että syntinen ihminen ei voi nähdä Jumalaa ja hänen kirkkauttaan. Mutta tämä Jumala, joka on valkeus, on ilmaissut itsensä ja ilmestynyt lihaan Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Maan päällisen vaelluksensa aikana Jeesus antoi itsestään useita ns. itseilmaisuja. Ne alkoivat sanoilla ”minä olen”. Tämä ilmaus tapahtumaan, jossa Jumala ilmestyi Moosekselle palavan pensaan muodossa. Samassa yhteydessä hän ilmaisi Moosekselle nimensä; ”minä olen”(2 Moos.2:14). Hebreaksi konsonantit JHWH , äännettynä JAHVE.  Jumalan antama nimi itsestään, MINÄ OLEN, viittaa hänen olemukseensa. Sanat tarkoittavat sellaista, joka on, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Jumala on siis sellainen, josta ainoastaan voidaan sanoa, että hän ON aina. Kun siis Jeesus käytti itseilmaisuissaan muotoa ”minä olen” hän tarkoitti enemmän kuin vain esittelyn alkulausetta. Hän viittasi tähän Jumalan itsensä antamaan nimeen. Sanat ”minä olen” Jeesuksen suussa tarkoittivat siis sitä, että hän on samalla tavalla Jumala kuin se Jumala, joka puhui Moosekselle. Jeesus on ihmiseksi syntynyt, lihaan tullut Jumalan Poika, joka on yhtä kuin Isä. Näin hän siis saattoi opettaa itsestään, että myös hän on maailman valkeus (Jh. 8:12, 9:5, 12:35) ja totuus (Jh.14:6).

Tässä me olemme jälleen jumalallisten salaisuuksien äärellä. Sellaisena, millaisena Isä ilmoittaa itsensä, ilmoittaa Poikakin itsensä.  Jeesuksessa me näemme Jumalan valon ja Jumalan, joka on totuus.

KAKSI TIETÄ

Ihmisen elämää kuvataan Raamatussa selkeän mustavalkeana. Elämää eletään joko pimeydessä tai valkeudessa. Olemme jo useastikin todenneet, että oikea, tosi ja aito kristillisyys on todellista ja persoonallista yhteyttä kolmiyhteiseen Jumalaan. Sitäkin olemme jo tutkiskelleet, että tämä yhteys Jumalaan on kristittyjen yhteyden perusta ja edellytys. Johannes tuo tämän ajatuksen jälleen esille jakeessa 7. Yhteys on niiden keskuudessa, jotka vaeltavat Jumalan valtapiirissä. Jumala on valkeus. Yhteys valkeuden Jumalaan johtaa elämään jumalallisen valkeuden mukaan ja näillä valkeudessa vaeltavilla on yhteys keskenään. Nyt painotamme sitä, mitä Raamatussa nimitetään vaellukseksi eli miten elämme.

                 Valkeus on sitä, mikä viittaa Jumalaan. Pimeys on sielunvihollisen, synnin valtapiiriä. Luonnostaan ihmiskunta (ihminen) elää pimeydessä, synnissä. Saatuaan yhteyden Jumalaan, joka on valkeus, hänestä on tullut valon lapsi.  Tämä yhteys vaikuttaa myös yhteyden mukaista elämää. Yhteys Jumalaan, joka on valkeus, johtaa Jumalan mielenmukaiseen elämään eli elämään valkeudessa. Kristitty on ihminen, joka siirtynyt (siirretty) pimeydestä valkeuteen, kuolemasta elämään

                 Kun puhumme nyt valkeudesta, valosta, voimme sanoa valkeuden olevan intellektuaalisesti totuutta ja moraalisesti puhtautta. Pimeys on puolestaan intellektuaalisesti harhaa, valetta ja moraalisesti pahuutta.

Kristillinen elämä on elämää valkeudessa.  Käytännössä se tarkoittaa, että se on elämää:

1)    vanhurskaudessa ja rakkaudessa

2)    pyhityksessä

3)    Jumalan sanan totuudessa

Elämä pimeydessä on puolestaan jatkuva ja itse valittu elämäntapa, jossa

tietoisesti estetään valon pääsy elämään. Tällainen elämä on valheellista ja totuuden vastaista (j.6).

                 Johanneksen opetuksen mukaisesti oppia ja elämää, uskoa ja moraalia ei voi erottaa toisistaan. Opilla, uskolla, elämällä, moraalilla on väliä. Se, mitä opetetaan, mitä julistetaan, miten eletään, mihin pyritään, paljastaa sen, mistä valtapiiristä on kysymys. Mittapuuna on Jumalan valkeus ja Jumalan totuus.  Johannes tahtoo muistuttaa opetuslapsiaan nimenomaan Jumalan valkeudesta ja Jumalan totuudesta. Seurakunnissa oli alkanut esiintyä opettajia, joiden elämä huolimatta heidän puheistaan, ei kestänyt päivänvaloa. Heidän oppinsa suosi ja johti Jumalan olemuksen (valkeuden) ja Jumalan sanan (totuuden) vastaiseen elämään. Vaikka he puhuivatkin Jumalasta heidän oppinsa ja elämänsä todisti, etteivät he tunteneet (tai halunneet tuntea) sitä Jumalaa, josta Johannes puhui ja opetti. Näin heidät voitiin tunnistaa pimeyden lapsiksi. Valitettavasti aikamme kristillisyydessä esiintyvät samat vaarat ja ongelmat. Kun kielletään Raamatun totuus ja Jumalan pyhyys tilalle tulee väärä opetus(eksytys, harha, valhe) ja Jumalan pyhyyden vastainen elämä tai elämäntapa. Omasta ajastamme löydämme tästä lukuisia esimerkkejä. Muistakaamme, että meille on annettu ensinnäkin valo, jonka valossa voimme tämän kaiken nähdä. Ja toiseksi, tutkikaamme jatkuvasti itseämme, ettei se valo, joka meissä on, olisi pimeyttä. Antakaamme siis Jumalan valon ja Jumalan totuuden jatkuvasti kirkastaa ja peilata omaa vaellustamme ja elämäämme.

                 Kautta aikojen kristityllä ja Jumalan seurakunnalla on ollut suuri kiusaus joko luopua Jumalan totuudesta (opillinen eksytys) tai suostua elämän kompromisseihin (moraalinen lankeemus). Niin kauan kun me elämme täällä synnin ja kuolemanvarjon maassa, sidottuna lihaamme ja synnin ruumiiseemme, kohtaamme myös tämän jännitteen. Siksi kristillistä elämää kuvataan myös osuvasti ja sattuvasti kilvoituksena. Vanhat kristityt puhuivat myös usein pyhityskilvoituksesta. Ei näet aina ole helppoa elää valon lapsena pimeyden keskellä.

VALKEUDESSA VAELTAMINEN

Kristitty on ihminen, joka elää yhteydessä Jumalaan. Tämä yhteys on syvimmiltään mystistä. Sitä ei oikeastaan voi täsmällisesti sanoin kuvata. Se johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että tämä yhteys on syvää ja persoonallista suhdetta. Uskova ei näet ainoastaan usko Jeesukseen vaan hän elää Jeesuksessa ja Jeesus hänessä. Esim. Paavalin kirjeistä voimme lukea 163 kertaa ilmauksen olla Jeesuksessa, olla Kristuksessa tai Jeesuksessa Kristuksessa. Tästä salatusta yhteydestä teologit ovat kautta aikojen käyttäneet nimitystä ”unio mystica”, mystinen, salattu yhteys.

                 Tällaisesta yhteydestä juontuu luonnollisesti se, että kristitty tahtoo elämässään suuntautua Jumalan oman olemuksen ja Jumalan sanan mukaan. Jos näet Jumala eli Kristus elää sydämessämme Pyhän Henkensä kautta niin eihän se voi olla vaikuttamatta itse elämän suuntaan ja elämän ratkaisuihin. Kyllä se jossakin näkyy ja jotakin vaikuttaa. Jos meidät on pelastettu pimeydestä valkeuteen ja kuolemasta elämään, eikä siis valo ja elämä edes jotenkin olisi osana uutta elämäämme. Tämä on luonnollinen seuraus siitä yhteydestä ja siitä uudesta elämästä, jonka usko vaikuttaa.

Kenelläkään kristityllä ei ole epäselvyyksiä tästä.

                 Jumalan valkeudessa eläminen tarkoittaa myös sitä, että tässä valkeudessa näemme myös oman pimeytemme (syntisyytemme). Sokea tai kuollut ei näe mitään. Paradoksaalisesti kristitty näkee oman pimeytensä ja oman kuolleisuutensa. Tämä johtaa häntä jatkuvasti uudistavan ja puhdistava lähteen, eli Jeesuksen ristin veren luo. Kristitty siis elää jatkuvassa anteeksiantamuksessa.

                 Jumalan valkeudessa eläminen johtaa kristittyä myös elämään tämän valkeuden mukaan. Tätä vaellusta kuvataan kilvoituksena tai pyhityskilvoituksena, kuten jo olemme todenneet. Meissä on edelleen liha, joka rakastaa syntiä ja vihaa Jumalaa. Siksi Jumalan lapsi elää täällä maan päällä melkoisten jännitteiden, ristiriitojen vastakohtaisuuksien keskellä. Kristillisyys on kilvoittelua. Sisimmässään kristitty yhtyy Jumalan lakiin mutta näkee jäsenissään (ruumissaan, elämässään) toisen lain, joka ei tätä tahdo. Näin kristityllä on kiusauksia, heikkouksia, lankeemuksia. Jumalan valossa hän näkee ja kokee tämän kaiken. Omassa voimassaan hän ei pysty elämään kristittynä. Hän tarvitsee ulkopuolisen avun ja voiman. Voidakseen siis elää ja vaeltaa valkeudessa hän tarvitsee jatkuvasti Kristuksen luetun vanhurskauden, Pyhän Hengen voiman ja Jeesuksen veren puhdistuksen. Vanhat kristityt puhuivat usein siitä, miten sen, jonka valo paljastaa, sen veri puhdistaa. Vanha kristinoppimme sanoi, että kristityn elämä on elämää jokapäiväisessä parannuksessa ja syntien anteeksiantamuksessa. Tällainen elämä on elämää valkeudessa.

                 Negatiivisesti sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että sellainen opetus, joka johtaa pois tai kieltää Raamatussa annetut kristillisen elämän ohjeet, on pimeydestä, se ei nouse yhteydestä Isään ja Poikaan ja on siksi myös valheellista (ei tee totuutta). Tällaisia opettajia, tällaista opetusta ja sen mukaista elämää tulee Johanneksen mukaan karttaa. Kristitty on valkeuden lapsi, hän haluaa ja hänen tulee elää sen mukaisesti (Ef.5:8).

ELÄMÄ VALOSSA

Äärimmäisen nöyryyttävää

Vain Jumala on täydellinen valkeus eli puhtaus, pyhyys ja kirkkaus. Hänen valossaan kaikki oma puhtautemme, ja pyhyytemme on kuin saastainen vaate. Koska ihmiskunta (ihminen, juuri minä) on langennut syntiin, ei kenelläkään ole todellisia ansioita Jumalan edessä. Kaikkinainen kerskaus ja itsekorostus on täysin suljettu pois. Tämän näemme hyvin Jeesuksen vertauksesta fariseuksesta ja publikaanista (Lk. 18: 9-14). Paavalin mukaan olemme kaikki syntisiä ja Jumalan kirkkautta vailla (Rm. 3:21).

Kun Jumalan valkeus loistaa elämäämme, osoittaa se totuuden meistä.

Sen valossa näemme sen, että emme ole mitään muuta kuin armoa tarvitsevia syntisiä. Se nöyryyttää, nöyryyttää äärimmäisesti. Miten vaikeaa onkaan ihmiselle suostua olemaan Jumalan edessä vain sitä, mitä hän on, syntinen.

Äärimmäisen lohduttavaa

Samalla tässä valossa elämänsä näkeminen on äärimmäisen lohduttavaa, sillä tämä valo on parantavaa, uudistavaa, vahvistavaa ja virvoittavaa. Vain Jumala voi meitä auttaa ja hän itse on luvannut meille sen tehdä. Samalla kun valo paljastaa meille totuuden sairaudestamme (synti) se paljastaa meille lääkkeen (Jeesus). Tämä on äärimmäisen lohduttavaa sillä tämän kaiken saa yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen kautta. Tässä valossa elämme jatkuvassa syntien anteeksiantamuksessa, Jeesuksen puhdistavan veren alla. Voiko mikään olla siunatumpaa ja lohduttavampaa.

Antakaamme siis valon paljastaa syntimme ja antakaamme saman valon johtaa meitä elämän tiellä, Jeesuksen ristin juurelle. Ja siellä Jumalan lapsi laulaa:

                 ”Ristis luokse salli mun,

                    jäädä Jeesus aina.

                 Siinä kiusat kuormatun,

                 eivät enää paina.

                 Risti vaan, risti vaan,

                 kerskaus on mulla.

                 Kunnes rauhan valkamaan

                 täältä saan mä tulla”

                                              (HLV 301).

                                                                            Amen!