JOHANNEKSEN ENSIMMÄISEN KIRJEEN TUTKISTELUA
KAHDESKYMMENES TUTKISKELU – TOTUUS
Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
1 Joh. 4:6
Olemme jo moneen otteeseen todenneet miten Johannes käyttää voimakkaita vastakohtia ja sanapareja, jotka ovat toinen toisensa pois sulkevia. Johannekselle maailma on todella ”mustavalkoinen”. Hän ei tunne mitään kompromissia hyvän ja pahan välillä, vanhurskauden ja synnin välillä, Jumalan ja perkeleen välillä, totuuden ja valheen välillä. Johanneksen kuvaamassa elämässä ei ole leppoisia ja epämääräisiä harmaita vyöhykkeitä ja ns. kultaista keskitietä taivaan ja helvetin välillä. Näin on myös totuuden suhteen.
Kantasana totuus ja sen johdannaiset tarkoittaa mm. totuutta, totuuden mukaista, luotettavaa, todellista, aitoa, oikeaa, varmaa, totista. Tämä termi esiintyy apostoli Johanneksen kirjeissä yhteensä 26 kertaa ja Johanneksen evankeliumissa 18 kertaa. Tästäkin näemme, miten tärkeästä asiasta on kysymys. Totuus on merkittävä asia eikä kukaan saisi suhtautua siihen yhdentekevästi.
Langennut ihmisluonto ei rakasta tätä todellista totuutta eikä usein usko, että sellaista onkaan. Monet eivät edes halua todellisen totuuden olevan olemassakaan. Sehän näet tarkoittaisi sitä, että elämää tulisi arvioida ja mukauttaa tuon todellisen totuuden mukaan. Jos näet olisi olemassa todellinen, perimmäinen totuus, silloin olisi suuri virhe ja todellinen tyhmyys olla ottamatta sitä elämässään huomioon. Koska monet eivät halua elämäänsä mitään ulkopuolista totuutta on helppoa kieltää tai asettaa kyseenalaiseksi ns. perimmäisen totuuden olemassa olo. Pontius Pilatus on tästä oivallinen esimerkki.
Kuulustellessaan Jeesusta Pilatus keskittyy aluksi siihen, että Jeesuksen väitetään olevan juutalaisten kuningas. Tällainen kuninkuus olisi ollut suoranainen kapina julistus, sillä olihan Israel Rooman vallan alainen ja Rooman mahti ja valta oli se, joka jakoi ja delegoi valtaa paikallisella tasolla. Jeesus kuitenkin siirtää keskustelun toiselle tasolle. Hän ei kiellä olevansa kuningas mutta ilmoittaa samalla, ettei hänen kuninkuutensa ole tästä maailmasta. Jeesuksen kuninkuus on ”totuuden maailmasta”. ”Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni”, sanoo Hän. Tähän Pilatus reagoi tunnetulla kysymyksellä: ”Mikä on totuus?”. Tässä ei ollut kysymys Pilatuksen kaipauksesta saada oikea vastaus kysymykseensä vaan yritys siirtää keskustelu pois aiheesta, joka ei hänestä ole olennainen. Pilatus tarkoittaa siis jotakin sellaista, että `totuus, mikä se sellainen on?, onko sellaista ollenkaan?, ei sellaista olekaan` (ks. Joh.18: 28ss.).
Pilatuksen asenne totuuteen on tänäänkin varsin yleinen ja suosittu. Ihminen ei tahdo suostua vain yhteen ainoaan totuuteen, jonka alle hänen tulisi alistua. Ihminen tahtoo olla vapaa, muodostaa oman totuutensa ja omat elämän lakinsa. Kuitenkin tällainen elämänkatsomus pitää sisällään melkoisen harhan ja eksytyksen ja jotenkin syvällä sydämessään jokainen ihminen tietää, ettei maailmankaikkeus voi olla pystyssä eikä elämää voi elää ilman perinnäistä totuutta ja siitä seuraavaa moraalilakia. Entinen ateisti, nykyinen kristitty, Texasin yliopiston professori J. Budziszewski, joka on tutkinut paljon kaikille ihmisille yhteistä tietoisuutta perimmäisestä totuudesta ja moraalilaista, kiteyttää sen seuraavasti: ”Yleiset moraaliset totuudet eivät ole yhtään vähemmän selviä tänään kuin ne ovat aina olleet. Ongelmanamme ei ole se, ettei yhteistä moraalista perustaa olisi olemassa, vaan että emme mielellämme haluaisi seisoa tuolla perustalla” (Tätä emme voi olla tietämättä, s.23).
Jeesuksen sanat Pilatukselle tarkoittavat sitä, että todellinen, totuudellinen, aito, ainoa oikea vastaus on olemassa esitetylle kysymykselle: ”Mikä on totuus?” ja että jokainen, joka tuon vastauksen haluaa kuulla, kuulee sen, ja että jokainen, joka haluaa löytää totuuden, löytää sen. Saatana, valheen isä (Joh.8:44), tahtoo pitää meidät erillään tästä totuudesta ja korvata tämän todellisen Totuuden omalla ”totuudellaan” eli valheellaan. Tästä totuuden ja valheen välisestä taistelusta ja jännitteestä Johanneksella on meille paljon sanottavaa. Näyttää näet siltä, että yhä enenevässä määrin sekä ympärillämme oleva yhteiskunta että kirkollinen opetus on haastamassa traditionaalisesta kristinuskon tulkinnasta kiinni pitäviä kristittyjä heidän totuus-käsityksestään. Johannes antaa meille eväät kohdata nämä kysymykset ja varustaa meidät taisteluun kaikkea vihollisen valhetta ja eksytystä vastaan. Sen hän tekee kirkastamalla meille totuuden ja totuutta. Seisoessamme totuuden perustalla meillä ei ole mitään pelottavaa. Kun Paavali kirjoitti siitä taistelusta, joka kristittyä täällä langenneessa ja pimeässä maailmassa kohtaa ja siitä, että Jumala itse antaa varusteet tähän sodankäyntiin, niin ensimmäinen varustus, joka kristityn täytyy pukea ylleen, on totuuden vyö eli totuus (Ef.6:14).
MIKÄ ON TOTUUS?
Oikeastaan meidän tulisi kysyä: ”Kuka on totuus?”, sillä Raamatun vastaus lähtee ja pohjautuu persoonaan. Totuus ei ole näet ainoastaan filosofinen suure tai pohdiskelun aihe, totuus on persoonallinen, elävä ja toimiva todellisuus.
Muutamaa tuntia aiemmin ennen kuin Jeesus seisoi Pilatuksen edessä kuuluteltavana ja tuomittavana oli hän pitänyt opetuslapsilleen viimeisen puheensa, ns. jäähyväispuheen, jonka hän päätti rukoukseen, joka tunnetaan ns. ylimmäispapillisena rukouksena. Jäähyväispuheessaan hän sanoi olevansa totuus” (Joh.14:6). Vähänpä Pilatus tajusi, että itse Totuus seisoi hänen edessään.
Tähän puheeseen sisältyi myös lupaus toisesta puolustajasta, Isän ja Pojan Hengestä, Pyhästä Hengestä. Pyhä Henki on totuuden Henki, joka johdattaa opetuslapset kaikkeen totuuteen (Joh. 16:13). Johannes käyttää kirjeessään samaa nimitystä ”totuuden henki” (j.6) ja hetkeä myöhemmin hän kirjoittaa suoraan ja selvästi: ”Henki on totuus” (1Joh.5:6).
Ylimmäispapillisessa rukouksessaan Jeesus rukoilee Isää sanoen mm. näin: ”Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen” (Joh.17:3). Tässä Jeesus tunnustaa Isän eli Jumalan totiseksi, siis ainoaksi todelliseksi, perimmäiseksi totuudeksi, kaiken olevaisen perimmäiseksi totuudeksi. Näin siis Raamattu ilmoittaa että Isä on Totuus, Poika on Totuus ja Pyhä Henki on Totuus.
Kun Jeesus jatkaa rukoustaan hän tunnustaa ja todistaa, että Isän sana eli Jumalan sana on totuus (Joh.17:17). Palauttakaamme mieliimme Johanneksen kirjeen alkusanat, jossa hän ilmoittaa opetuksensa ja puheensa sisällöksi elämän Sanan. Evankeliuminsa alussa hän kirjoittaa sanasta, joka oli alussa ja joka on Jumala. Kirjeensä toisessa luvussa hän selvästi sanoo, että se, opetus, jonka hän on jakanut kuulijoilleen ja josta hän kirjoittaa on Pyhän Hengen opetus ja että se opetus on totta (ks. 1Joh2:20-27).
Tässä me olemme Jumalan syvän salaisuuden, kolminaisuuden, äärellä. Samalla näemme, miten ja minkä kautta Jumala tahtoo meille puhua ja itsensä ilmoittaa. Kolmiyhteinen Jumala on totuuksien Totuus, ”kaikkien totuuksien äiti”. Hän on ns. perimmäinen Totuus, josta kaikki lähtee ja johon kaikki palaa. Joka jättää tämän huomiotta, ei usko siihen tai kieltää sen, elää valheessa ja pimeydessä. Kaiken, mitä Jumala sanoo tai tekee, hän tekee oman olemuksensa mukaisesti. Niinpä hänen sanansa on aina ja kaikessa totta eli totuus. Tämä on meidän kristittyjen vankkumaton usko ja lähtökohtamme; Jumala ON ja että hän on ilmoittanut itsensä, puhunut meille ja antanut meille sanansa.
Jeesus on Jumalan lihaksi tullut sana. Näin sana on personoitunut Jeesuksessa. Pyhän Hengen vaikuttama profeettojen julistus ja apostolien opetus on talletettu kirjaan nimeltä Raamattu, josta tunnustamme, että se on kokonaan Jumalan sana ja siis kokonaan totta. Kaikki, mitä Raamatussa kerrotaan ja sanotaan, on siis Jumalan omaa ilmoitusta, todistusta, opetusta, kehotusta, selitystä jne. Tässä mielessä Raamattu on suuri salaisuus. Se on kirja mutta samalla se Jumalan kirja, jonka sisältö on elämän Sana eli Jeesus ja jonka kautta Jumala puhuu ja ilmaisee itsensä. Näin Raamattu on elävä kirja myös elämän kirja sillä sen onhan sen sisältö, kuten juuri totesimme, yhdellä sanalla sanottuna elämän Sana.
Näin siis kolmiyhteinen Jumala, hänen tekonsa ja sanansa ja Raamattu nivoutuvat salaperäisellä ja erottamattomalla tavalla yhteen. Raamattu ilmoittaa Jumalan ja Jumala ilmoittaa itsensä sen kautta. Raamattu puhuu Jumalasta ja Jumala puhuu Raamatussa. Raamattu kertoo meille Jeesuksesta, lihaksi tulleesta elämän Sanasta ja samalla koko sen sisältö on elämän Sanan sana. Kolmiyhteisen Jumalan totuutta ja hänen puheensa totuutta ja totuudellisuutta on siis mahdotonta ja suorastaan epäloogista erottaa toisistaan. Jos Totuus puhuu eikö siis hänen puheensa ja sanansakin olisi silloin totuus ja totta?
Johannes korostaa kirjeessään voimakkaasti sitä, että se ilmoitus ja opetus, jonka hän on jakanut kuulijoilleen ja lukijoilleen on totta. Se on Jumalan sanaa eikä vain sanaa vaan sana. Siksi hänen kirjeensä saajat, hänen rakkaat hengelliset lapsensa, eivät ole kenenkään opetuksen tarpeessa (1 Joh. 2:27) so. muiden opettajien, jotka opettavat toisin kuin Johannes ja muut apostolit. Apostolista opetusta heidän tulee kuunnella ja siinä pitäytyä sillä se on se sanoma ja opetus, jonka Pyhä Henki on antanut apostoleille välitettäväksi. Se, joka opettaa toisin kuin Johannes, apostolit, Jeesus, Raamattu, se opettaa väärin. Sellainen opetus on valhetta ja sen alkuperä on hänessä, joka on ollut valehtelija alusta asti. Totuus ja valhe sulkevat siis pois toinen toisensa sillä totuuden lähde on kolmiykseinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki, valheen lähde on sielunvihollinen, perkele. Siksi jokainen, joka kuulee Jumalaa, on totuudesta ja joka ei kuule, hän elää valheessa ja pimeydessä. Ketä sinä kuulet ja kuuntelet?
TOTUUS VOIDAAN TUNTEA
Olemme nyt todenneet totuudesta jotain suunnattoman olennaista, hämmästyttävää ja ainutlaatuista. Totuus ei siis ole jokin mystinen suure tai filosofinen käsite, mikä ajatus on ollut kautta aikojen yleinen ja suosittu, vaan totuus on Persoona (isolla P kirjaimella) eli kolmiyhteinen Jumala. Kun puhumme tai olemme ns. perimmäisen totuuden äärellä, puhumme Jumalasta ja ajatuksemme ovat suuntautuneet häneen.
Kun puhumme Jumalasta totuutena, puhumme hänestä Jumalana, joka voidaan tuntea. Jumala ja totuus eivät siis ole jotakin sellaista, joka jäisi ikään kuin ilmaan leijumaan tiedollisena tai yleisesti hyväksyttävänä totuutena. Kristillisyys menee pintaa syvemmälle. Jumala ei näet ole pelkästään tiedon jakaja vaan ilmoittaa itsensä ja antaa itsestään tietoa johdattaakseen meidät hänen yhteyteensä ja hänen tuntemiseensa. Johannes kirjoittaa: ”Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä (1Joh.5:20). Toisen kirjeensä hän osoittaa niille, jotka ovat tulleet totuuden tuntemaan (2 Joh. v.1).
Näin totuus ei ole pelkästään jotakin sellaista, joka vain tiedetään tai todetaan. Totuus raamatullisessa mielessä on paljon, paljon syvempää. Se on elävän Jumalan tuntemista ja hänen yhteydessään elämistä. Se on siis persoonien välistä yhteyttä ja persoonien välistä tuntemista. Kun kristitty todistaa löytäneensä tai tietävänsä totuuden on se yhtä kuin hän sanoisi löytäneensä Jumalan ja elävänsä persoonallisessa uskonyhteydessä hänen kanssaan.
Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle/meille on siis Jumalan suunnaton ja ihmeellinen armoteko. Jumala on ottanut yhteyttä langenneeseen ihmiskuntaan siksi, että syntinen pääsisi uudelleen hänen yhteyteensä ja oppisi tuntemaan hänet, ainoan Todellisen, joka on todellisen elämän ja ikuisen autuuden sisältö ja lähde.
Nyt kaikki se, mitä Jumala on tahtonut ilmoittaa itsestään, olemuksestaan, teoistaan, tahdostaan, Pojastaan on talletettuna pyhiin kirjoituksiin eli Raamattuun, kuten olemme jo moneen otteeseen todenneet. Raamattu ei siis ole pelkästään tiedon lähde vaan elävä kirja elävästä Jumalasta ja samalla elävän Jumalan elävä ja elämää synnyttävä Sana. Kaikki Raamatussa johtaa meitä tämän Jumalan henkilökohtaiseen tuntemiseen, päivä päivältä yhä syvemmin ja todellisimmin. Tuomas Kempiläinen antaa hyvän ohjeen Raamatun lukemiseen ja ilmaisee samalla ”salaisuuden”, miksi Jumala on antanut meille sanansa: ”Etsi pyhistä kirjoituksista totuutta, älä kaunopuheisuutta. Pyhää kirjoitusta on luettava samassa hengessä, jossa se on kirjoitettu…Älä anna kirjoittajan arvovaltaisuuden tai oppineisuuden vaikuttaa itseesi, olkoon se pieni tai suuri, vaan anna puhtaan totuuden vetää itseäsi lukemaan.”
Totuus on annettu meille siksi, että tuntisimme sen.
ELÄMÄ TOTUUDESSA
Totuus meissä
Kaiken edellä sanotun perusteella voimme sanoa, että koska totuus voidaan tietää, ja tuntea ja määritellä, jää meidän osuudeksemme uskoa se, ottaa se vastaan ja elää sen mukaan. Johannes opettaa, että niissä, jotka kiistävät Jumalan ilmoituksen, ei ole totuutta (1Joh.1:8, ks. myös 2:4). Muutama lausetta myöhemmin kirjoittaa samantapaisesi Jumalan ilmoituksen kieltäjistä väittäen, ettei Jumalan sana ole heissä (1:10). Näin siis totuus on sellaista, joka ei ole ainoastaan ulkopuolellamme vaan se on sellaista todellisuutta, josta voidaan sanoa, että se on meissä. Tässä olemme jälleen syvällisen ja ihmeellisen salaisuuden äärellä. Olemme Jumalassa ja Jumala on meissä (Paavalin kirjeissä esiintyy ”olla Kristuksessa” 164 kertaa). Täten myös Jumalan sana on meissä ja me elämämme Jumalan sanassa eli totuudessa. Näin siis yhteytemme kolmiyhteiseen Jumalaan liittää meidät saumattomasti ja erottamattomasti tähän todellisuuteen, elämään Jumalassa, elämään Jumalan sanassa ja elämään totuudessa. Yhtäkään näistä ei voi erottaa toinen toisestaan eikä yhtäkään saa jättää huomiotta. Siksi se, joka kieltää Jumalan sanan, kieltää Jumalan ja kääntyy totuutta vastaan.
Totuuden tekeminen
Elämä totuudessa on aktiivista elämää. Totuuden perustalla seisominen johtaa meidät sekä suhteessamme Jumalaan että lähimmäisiimme sen mukaisiin tekoihin. Niinpä Johannes sanookin, että Jumalan lapsi tekee totuutta (1:7) ja vaeltaa totuudessa (2 Joh. v.4, 3 Joh. v.3,4). Voimme sanoa, että tässä kuvattu totuudessa vaeltaminen on yhtä kuin se, mitä Johannes on opettanut Jumalan valkeudessa ja yhteydessä vaeltamisesta (1:3, 6,7).
Totuuden vastakohtana on valhe ja pimeys. Nämä pyrkivät estämään Jumalan valkeutta ja totuutta loistamasta ihmiskunnan ylle. Elämä synnissä on pimeyttä ja Jumalan sanan kieltäminen tai sen korvaaminen on eksytystä ja valhetta. Jumalan lasta sielunvihollinen voi kiusata monin tavoin synnin houkutuksilla ja viettelyksillä. Mutta yhtä lailla hän voi vietellä Jumalan omaa ”hengellisille harhapoluille”. Johannes tunnistaa nämä molemmat vaarat ja opettaa meitä miten kohdata nämä valheen viettelykset omassa elämässämme. Hänen keinonsa on varsin yksinkertainen. Se on Totuuden tunteminen, siihen pitäytyminen ja siinä eläminen.
Tätä Totuutta hän meille opettaa, sen tuntemiseen hän meitä johdattaa ja siinä elämiseen hän meitä kehottaa.
Totuudesta lähtöisin
”Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta…” (1Joh.3:19) , kirjoittaa Johannes.
Tässä hän kertoo Jumalan lapsille kaksi tärkeää asiaa. Asiayhteydestä näemme, että ensinnäkin hän antaa kristityille lohduttavan testin, josta he voivat päätellä ja vetää sen johtopäätöksen, että he todella ovat Jumalan lapsia. Toiseksi Jumalan lapsena oleminen on sekä alkuperältään että sisällöltään erottamattomasti liitetty Totuuteen.
Muutamaa riviä myöhemmin voimme lukea: ”Lapsukaiset, te olette Jumalasta” ( 4:3).
Näin siis totuus on Johannekselle ilmaus, jota hän käyttää Jumalasta ja jonka hän liittää Jumalan olemukseen, ilmoitukseen ja toimintaan. Koska Jumala on totuus, on totuus erottamattomasti ja jakamattomasti aina siellä missä Jumala on ja tietenkin päinvastoin. Jos olemme Jumalasta olemme samalla totuudesta.
Rakastaa totuudessa
”Vanhin valitulle rouvalle ja hänen lapsilleen, jota minä totuudessa rakastan”. Näin alkaa Johannes toisen kirjeensä (ks. myös 3 Joh. v.1). Hetkeä myöhemmin voimme lukea sanat: ”Armo, laupeus, rauha Isältä Jumalalta ja Jeesukselta Kristukselta, Isän Pojalta, on oleva meidän kanssamme totuudessa ja rakkaudessa (v.4). Johanneksen kirjeitä lukiessamme näemme selvästi, miten hän nivoo yhteen totuuden ja rakkauden.
Olemme jo todenneet, miten voimme jakaa Johanneksen ensimmäisen kirjeen kahteen pääosaan; Jumala on valkeus 1:1- 4:6 ja Jumala on rakkaus 4:7- 5:21). Voisimme myös sanoa sen näin; Jumala on valkeus ja totuus ja Jumala on rakkaus. Jumalassa nämä ”suureet”, valkeus, totuus ja rakkaus ovat aina yht´aikaa olemassa. Arkikilvoituksessamme puolestaan esiintyy monin tavoin ristiriitaa ja jännitystä näiden välillä. Kilvoituksemme onkin siinä, että yhä enenevässä määrin elämämme voisi heijastaa näitä piirteitä. Se voi tapahtua vain Pyhän Hengen pyhittämisen kautta. Tiedämme, että joku voi esim. ”kerskata” totuudellisuudestaan mutta ei ehkä rakkaudellisuudestaan tai toisin päin. Puhutaan suurella sydämellä rakkaudesta mutta unohdetaan tai sivuutetaan totuus. Ei näin! Tarvitaan molemmat oikeassa suhteessa ja tasapainossa.
Johannes liittää siis totuuden, jolla hän tarkoittaa kolmiykseistä Jumalaa, hänen ilmoitustaan ja sanaansa, evankeliumia ja Jumalan tekoja, rakkauteen. Tämä totuuden ilmapiiri, kehä, on se, joka myös säätelee rakkautta ja antaa sille normit. Esim. kuulemme tänä aikana (vuoden 2014 lopulla, jolloin kirjoitan näitä rivejä) joka päivä väittämän, jonka mukaan rakkaus on suurin ja tärkein. Tämä sana liitetään siihen keskusteluun, jota käydään ns. tasa.arvoisesta avioliittolaista ja sen sanotaan olevan riittävän suuri argumentti ns. homo-avioliitojen puoltamiselle. Rakkautta ei näet saisi estää, sellainenhan olisi mitä suurinta rakkaudettomuutta ja syrjintää. Iskusanana, jota käytetään sukupuolineutraalin avioliiton puoltamiseen, on ”rakkaus”. Tiedämme, mitä Raamattu sanoo ko. aiheesta. Jos Jumalan sana on totuus niin silloin on totuus unohdettu em. väitteessä ja ajattelussa kokonaan. Mutta jos totuus erotetaan rakkaudesta, ei lopputuloksena olekaan enää aito rakkaus vaan valheellinen ja elämää tuhoava pseudo-rakkaus, valherakkaus. Näin rakkaus ilman totuutta kääntyy siis itseään vastaan ja siitä tulee elämää vääristävä ja tuhoava tekijä. Siksi on äärettömän tärkeä pitää kiinni Jumalan totuuden mukaisesta sanasta ja täyttyä jatkuvasti Pyhällä Hengellä, jota elämämme ilmentäisi Hengen hedelmää, jonka ensimmäinen osatekijä on rakkaus (Gal.5:22).
Totuuden levittäminen
Kolmannessa kirjeessään Johannes kuvaa evankelistoja, jotka ovat Kristuksen tähden lähteneet liikkeelle evankeliumia julistamaan. Hän kehottaa seurakuntaa ottamaan tällaiset vastaan ja näin tekemällä autetaan yhdessä totuutta eteenpäin (v.6-8). Tässähän on kysymys lähetyskäskyn täyttämisestä. Kristuksen seurakunta välittää eteenpäin sitä minkä se löytänyt ja saanut. Johannes kiteyttää koko kristillisen ilmoituksen, sanoman ja teologian yhteen sanaan; totuus. Tämä totuus on vietävä kaikkeen maailmaan. Kaikkien on saatava kuulla tämä totuus eli hyvä sanoma Jumalan armosta ja rakkaudesta.
Totuuden perustalla
Kristitty seurakunta ja Jumalan lapsi seisoo totuuden perustalla. Tältä perustalta arvioidaan kaikkea sitä, mitä ympärillä tapahtuu kuin yhtälailla sitä, mitä seurakunnassa tai omassa sydämessä/elämässä tapahtuu tai on tekeillä. Kaikelle sille, mikä on totuuden mukaista, tulee sanoa ”kyllä!” Kaikelle sille, mikä on vastoin totuutta, tulee sanoa rohkeasti ”ei!” Selvästi ja kiistatta tämä tulee esille seuraavissa Johanneksen sanoissa: ”Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi; sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa” (2 Joh.v.9-11). Olipa kuka hyvänsä ja tulipa mistä hyvänsä kristityn on arvioitava sanat ja teot. Jos ne ovat totuuden mukaisia, niitä tulee edistää. Jos ne ovat totuuden vastaisia niihin ei saa suostua. Tämä pätee niin yhteiskunnalliseen kuin seurakuntaelämäänkin. Kristittyinä emme saa ryhtyä mihinkään sellaiseen mikä ei ole totuuden mukaista. Ja aina siellä, missä voimme ylläpitää ja edistää totuutta, meidän tulee se tehdä. Tämä pätee eritoten omaan henkilökohtaiseen kilvoitukseemme ja kutsumukseemme Herran vainioilla.
Rakastaa totuutta
Johanneksen kirjettä lukiessa törmäämme siis jatkuvasti sanapariin totuus ja valhe. Johannes kuvaa nämä käsitteet äärimmäisen ”musta valkoisesti”, toinen toisensa jyrkästi pois sulkevina suureina. ”Mikään valhe ei ole totuudesta”, sanoo hän (1Joh.3:21). Hän kuvaa niitä, jotka eivät tahdo olla kuuliaisia Jumalalle, valehtelijoina (1 Joh. 1:6, 10, 2:4, 22) ja totuuden vastaisten tekojen tekijöinä(1Joh.1:6), totuudettomina (1:8) ja osattomina Jumalan sanasta (1:10). Paavali oli jo ennen Johannesta kirjoittanut niistä, jotka eivät vastaan ottaneet rakkautta totuuteen voidakseen pelastua (2 Tess. 2:10). Lukemattomat muut Raamatunkohdat puhuvat mm. siitä, että on niitä, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa (Room.1:18), eivät tottele totuutta (Room. 2:8) tai eivät usko totuutta (2 Tess.2:12). Onpa kysymys sitten niistä, jotka suhtautuvat kielteisesti Raamatun totuuteen tai niistä, jotka ovat siihen suostuneet ja tahtovat siinä ja sen mukaan elää, asia on selvä. Joko rakastamme totuutta ja vihaamme valhetta tai sitten rakastamme valhetta ja vihaamme totuutta. Johannes ei jätä sijaa puolueettomuudelle. Se, kumpaa rakastamme, määrittelee elämämme arvot ja moraaliset ratkaisumme.
Henkilökohtaisessa kilvoituksessamme tämä näkyy haluna noudattaa Jumalan sanaa ja tehdä hänen tahtonsa. Kysymys on siis omasta pyhityselämästämme ja suhteestamme Jumalaan. Jumalan lapsina haluamme tehdä hänen tahtonsa ja elää puhtaasti. Jos lankeamme, tunnemme syyllisyyttä, tunnustamme syntimme ja erheemme, tahdomme tehdä parannuksen, puhdistaudumme Jeesuksen veressä ja uskomme syntimme anteeksi ja etsimme Pyhän Hengen uudistavaa voimaa elämäämme. Näin siis elämme totuudessa ja Jumalan valkeudessa.
Seurakuntaelämässä tämä näkyy siinä, että Kristus todella saa olla kirkon pää ja kirkon Herra. Jos seurakunta rakastaa totuutta se etsii kaikessa Herransa tahtoa ja noudattaa vain niitä metodeja ja pyrkii vain niihin päämääriin, jotka ovat Jumalan sanan mukaisia. Siksi seurakunta ei saa suvaita syntiä ja tehdä sitä luvalliseksi eikä se saa opettaa sellaista, joka on vastoin tervettä oppia tai suorastaan eksytystä. Valitettavasti olemme tilanteessa, jossa sanan ja ilmaisuvapauden nimissä kirkossamme on tehty luvalliseksi Raamatun, tunnustuskirjojen ja kirkkolain vastaiset opetukset. Nykyään on näyttää luvalliselta jopa julkisesti kieltää miltei kaikki kristinuskon perustotuudet ja silti säilyttää asemansa, virkansa ja opetustehtävänsä Suomen kirkossa. Jos Johannes ilmestyisi tämän ajan länsimaisiin kirkkokuntiin, hänellä olisi varmasti paljon sanottavaa totuudesta ja sen merkitystä aikamme kristityille johtajille ja myös seurakuntalaisille. Mutta itse asiassa hänen ei tarvitsisi nousta haudasta sanoakseen sen. Hänhän on jo sanonut kaiken tarvittavan ja voimme lukea sen hänen kirjoituksistaan.
Yhteiskunnallisessa elämässä rakkaus totuuteen näkyy haluna tehdä oikein kun on kysymys lähimmäisistä. Rakkaus valheeseen ilmenee tekoina, jotka eivät edistä yhteistä hyvää ja lähimmäisen parasta. Politiikka lienee tästä hyvä esimerkki. Jos poliitikko ei rakasta totuutta hänen päätöksensä ja tekojensa motiivit saattavat olla kyllä hyödyllisiä hänelle ja hänen lähipiirilleen mutta eivät välttämättä ole hyväksi ja siunaukseksi koko kansalle.
Näin huomaamme, että totuus ei ole vain jokin filosofinen keskustelunaihe, josta on kiva vaihtaa ajatuksia kaljakuppilan kantapöydässä tai ”hienostuneesti” yliopiston järjestämässä paneelikeskustelussa. Se, miten siihen sydämessämme asennoidumme, vaikuttaa niin omaan kuin lähimmäistemme elämään. Totuus tuo iankaikkista siunausta ja varjelee elämää, valhe tuo iankaikkista kirousta ja pimeyttä ja tuhoaa elämää. Ei siis ole ollenkaan yhdentekevää, mitä asiasta ajattelemme.
VAKAUMUS
Kun olemme tulleet tuntemaan totuuden, on tämä totuus perusta maailmankatsomuksellemme eli vakaumuksellemme. Läpi koko Raamatun löydämme niitä, jotka ovat tahtoneet pysyä uskollisena, tuli mitä tuli, sille uskolle, totuudelle ja Jumalalle, johon he ovat sitoutuneet. Tällainen syvä vakaumus ainoasta todellisesta Jumalasta (totisesta Jumalasta) on antanut rohkeutta ja uskon lujuutta inhimillisesti kestämättömissä tilanteissa. Lukemattomat kristityt ovat läpi historian menneet jopa kuolemaan uskonsa ja vakaumuksensa tähden.
Tällainen vakaumus oli Danielin kolmella ystävällä, jotka kieltäytyivät kumartamasta kuningas Nebukadnesaria esittävää kultaista kuvapatsasta ja rukoilemasta sitä. Kieltäytyminen merkitsi tuliseen pätsiin heittämistä. Nämä kolme miestä ilmoittivat pysyvänsä vakaumuksessaan ja ilmaisivat myös sen mahdollisuuden, että Jumala voi heidät heitä uhkaavasta rangaistuksesta pelastaa. Samaan hengenvetoon he vakuuttivat, että vaikka Jumala ei heitä pelastaisikaan, he eivät sitä huolimatta kumarra ja rukoile kuninkaan pystyttämää patsasta. Lopputuloksena oli tuliseen pätsiin viskaaminen ja Jumalan ihmeellinen suojelu ja varjelu tulen keskellä. Hiuskarvakaan ei keneltäkään kärventynyt tulisen ahjon kuumuudessa. Kertomus puhuu meille syvän uskonvakauden merkityksestä (Dan.3).
Ellei ihmisellä ole vakaumusta, hän on kuin tuuliviiri, joka kääntyilee sinne tänne sen mukaan, mistä tuuli puhaltaa. Tällainen ihminen on juureton eikä hän kestä koetuksissa ja uskonkilvoituksessa. Jos meillä ei ole vakaumusta siitä, mikä on todellisesti totta, miten meillä voi olla mitään muutakaan vankkaa ja kestävää elämässämme. Muistanemme, että ensimmäinen ase, jonka Jumala meille uskontaisteluumme antaa ja joka meidän tulisi yllemme pukea, on totuuden vyö (Ef. 6:14). Jos uskonelämästämme puuttuu totuuden vakaumus, on taistelu hävitty ennen kuin se on todella alkanutkaan. Raamatun totuus-käsite ei siis ole pelkästään tiedollinen ymmärrys ja ulkokohtainen tosiasioiden hyväksyminen vaan se on sydämen liittyminen ilmoitettuun totuuteen ja henkilökohtainen uskon ja luottamuksen suhde totuuden sisältöön, lähteeseen ja kohteeseen, sanalla sanoen; kolmiyhteiseen Jumalaan. Tällainen suhde totuuteen antaa meille sen vakaumuksen, jota Jumalan lapsina tarvitsemme, ettemme ajelehtisi kaikenlaisten opintuulten viskeltävinä ja ihmisten arpapeleissä ja eksytysten kavalissa juonissa (Ef.3:14).
PYSYKÄÄ TOTUUDESSA
Johannes kirjoitti kirjeensä lohdutukseksi ja rohkaisuksi Jumalan lapsille, jotka olivat kohdanneet monenlaisia kiusauksia ja eksytyksiä. Hän tahtoo vahvistaa omia rakkaita hengellisiä lapsiaan pysymään ja vahvistumaan siinä totuudessa, jonka he olivat kuulleet, vastaan ottaneet ja uskoneet; ”Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä. Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä (1 Joh. 2:24-25). Muutama jaetta aiemmin luemme: ”En minä kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen.” (1 Joh. 2:21a). Tälle perustalle olemme rakentaneet oman uskonelämämme. Tällaisista totuuden siunauksista olemme osalliset. Tämä perustus kestää. Pysykäämme siis Hänessä, joka sanoo: ”Minä olen totuus!” Uskokaamme Häneen, joka on Totinen Jumala. Kuulkaamme totuuden Hengen kehotusta ja antakaamme Hänen täyttää itsemme. Olkaamme kaikessa kuuliaisia sille sanalle, josta Vapahtajamme lausui: ”Sinun sanasi on totuus.”