JOHANNEKSEN ENSIMMÄISEN KIRJEEN TUTKISTELUA

VIIDESTOISTA TUTKISKELU -  VELJELLINEN RAKKAUS

11) Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme 12) eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä. Ja minkä tähden hän tappoi hänet?  Sentähden, että hänen tekonsa olivat pahat mutta hänen veljensä teot vanhurskaat. 13) Älkää ihmetelkö, veljeni, jos maailma teitä vihaa. 14) Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa. 15) Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi. 16) Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä. 17) Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä? 18) Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa. (1 Joh. 3: 11-18)

 Useimmissa suomalaisissa Raamatuissa on annettu lukuihin johdannot. Nämä eivät siis kuulu alkuperäisiin tekstiin vaan ne ovat julkaisijan toimesta lisätty avuksi Raamatun lukijalle. Ko. tekstikohdan päällekirjoitus kuuluu osuvasti ja ytimekkäästi vuoden -38 Raamatussa seuraavasti: ”Usko ja veljellinen rakkaus ovat Jeesuksen pääkäskyt.”  Tästä on kysymys esillä olevassa tekstikohdassamme.

                 Olemme jo useaan otteeseen todenneet miten Johannes uudelleen ja uudelleen käsittelee tätä samaa teemaa avaten sitä monelta puolelta ja opettaa sitä soveltamaan uskovien elämään. Käsittelemissämme jakeissa hän sekä lohduttaa Jumalan lapsia että kehottaa heitä pysymään keskinäisessä rakkaudessa. Tämän hän tekee antamalla varoittavan esimerkin Kainista - pahan ihimisestä/lapsesta - ja positiivisen esimerkin Jeesuksesta - hyvän ihmisestä/lapsesta. Huomatkaamme, että Johannes ei vertaa Kainia ja Aabelia vaan Kainia ja Jeesusta. Miksi näin? Yksinkertaisesti siksi, että syntiinlankeemuksen jälkeen yksikään Aadamin jälkeläinen ei täytä Jumalan pyhyyden vaatimuksia. Vain Jeesus voi sen tehdä. Siksi hurskas Aabelkaan ei riitä täydellisyyden esikuvaksi. Vain toinen Aadam, ihmiseksi syntynyt synnitön Jeesus voi olla täydellinen ihmisen esikuva, siis sellainen, jollaiseksi Jumala alun perin ihmisen loi. Syntiinlankeemuksen seurauksena kaikki ihmiset ovat joutuneet synnin ja pahan valtaan ja tarvitsevat pelastuksen, armahduksen, anteeksiantamuksen, lunastuksen, sovituksen ja uudistuksen. Kain on varoittava esimerkki siitä mihin synti ja pahuus voi johtaa ihmisen. Johannes käyttää Kainia esimerkkinä, arkkityyppinä, perkeleen lapsesta (j. 12, katso myös j. 10). Jumalan lapsen arkkityyppinä on Jeesus.

                 Jälleen Johannes tuo esiin voimakkaat vastakohta-asetelmat. Hän asettaa toisiaan vastaan vihan ja rakkauden (j. 15-16), pahuuden ja vanhurskauden (j. 12) ja kuoleman ja elämän (j. 14).  Jokainen elää jommassa kummassa ”valtapiirissä” eli joko pahuuden/perkeleen lapsena tai hyvyyden/Jumalan lapsena. Jokaisen elämää leimaa joko elämää tuhoavien voimien orjuus, viha ja pahuus tai sitten elämää eheyttävien voimien ilmeneminen, vanhurskaus ja rakkaus.

                 Jeesus antoi kerran kovan tuomion aikansa fariseuksista. Hän lausui heille: ” Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä” (Joh. 8:44).  Tässä Johannes tuo äärimmäisenä esimerkkinä Kainin, joka teoillaan paljasti seuraavansa perkeleen henkeä ja tekevänsä perkeleen tekoja.

                 Tästä saamme myös selityksen sille, miksi maailmassamme tapahtuu kauhistuttavia ja ihmisjärjelle usein selittämättömiä ja käsittämättömiä tekoja. Esim. tätä kirjoittaessa maailma seuraa ja ihmettelee ääri-islamilaisen IS järjestön brutaaleja joukkoteurastuksia, kansanmurhaa ja mestauksia (jopa pikkulapsia on mestattu).  Johanneksen kirjoitus antaa myös mittapuun arvioida ja analysoida tekojen vaikuttimia, henkeä ja lähdettä. Näemme, miten voimme erottaa perkeleen pahat teot Jumalan hyvistä teoista.

KUOLEMASTA ELÄMÄÄN

 On tärkeää pitää mielessä keille ja miksi Johannes alun perin kirjeensä kirjoitti. Hän kirjoitti kirjeensä niille Jumalan lapsille, jotka huolimatta harhaopettajien eksytyksistä ja maailman vihasta tahtoivat pysyä kiinni Johanneksen alun perin esittämässä evankeliumissa eli apostolisessa uskossa ja opissa. Tällaiselle joukolle hän kirjoitti. Hänen tarkoituksenaan oli ja on lohduttaa, vahvistaa, vakuuttaa ja rohkaista Jumalan lapsia, joista hän käyttää myös hyvin persoonallisia ja henkilökohtaisia  ilmauksia, kuten mm.  ”lapsukaiseni” ( 1 Joh. 2:1), ”rakkaani”  (1 Joh. 2:7) ja ”veljeni” ( 1 Joh. 3:13). 

                 Tämä Jumalan lasten joukko on sellainen, josta voidaan todeta, että se on siirtynyt kuolemasta elämään (j.14). Kain on valitettava esimerkki ihmisestä, joka elää hengellisesti kuolleena ja jonka elämässä elämää, hyvyyttä ja vanhurskautta tuhoavat voimat hallitsivat. Jumalan lapset ovat saaneet uuden elämän. Tämä uusi elämä on Jeesus.

                 Hyvin selvän ja havainnollisen kuva tästä elämän ja kuoleman erosta ja merkityksestä saamme apostoli Paavalin kutsumustehtävästä. Ylösnoussut Jeesus antoi Paavalille tehtävän seuraavin sanoin: ”Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa” (Ap.t. 26:17-18). Tässä näemme mitä merkitsee siirtyminen kuolemasta elämään.

                 Kain on esimerkkinä siitä, millaisten voimien alla ja millaisia tekoja voi ihminen tehdä ollessaan erossa Jumalasta. Kainin teot olivat kaikin puolin elämää tuhoavat. Tällaisesta elämästä Jumala kutsuu meitä kääntymään. Kääntyminen on aina pois kääntymistä jostakin ja jonkun puoleen. Kääntyminen pois kuolemasta elämän puoleen, kääntyminen pois saatanan orjuudesta Jumalan tarjoaman vapauden puoleen. 

                 Johannes tahtoo hyvin voimakkaasti vakuuttaa lukijoitaan siitä varmuudesta, että he todella ovat saaneet uuden elämän Jeesuksessa. Painokkaasti hän sanoo: ”Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään…” (j.14). Tässä hän liittää oman kokemuksensa kaikkien muiden Jumalan lasten kokemusten rinnalle. Tämä tietoisuus on yhteistä kaikille Jumalan lapsille. Tämän Johannes kirjoitti lohduttaakseen ja vahvistaakseen lukijoitaan. Hän tahtoo vakuuttaa piskuista Jumalan lasten laumaa juuri tästä tietoisuudesta ja saada heidät ammentamaan voimaa ja lohdutusta siitä varmuudesta, että he sellaisina kuin olivat, olivat todellakin Jumalan lapsia.

JUMALAN LAPSEN TUNTOMERKKI

 Johannes johdattaa lukijoitaan olemaan todellakin varma Jumalan lapseudesta tuomalla viittaamalla voimakkaaseen ja kiistattomaan todisteeseen. Tässä esiintuotu todiste, merkki ja vakuus siitä, että joku on Jumalan lapsi, on kristittyjen keskinäinen rakkaus (j. 14b.).  Tätä on myös kutsuttu ns. sosiaaliseksi testiksi. Jumalan lapsen yksi tuntomerkeistä on se, että hän rakastaa muita Jumalan lapsia.

                 Tämä uskovien keskinäinen rakkaus (ja yhteys, ks. 1 Joh. 1:3) on ikään kuin sisään rakennettu Jumalan lapsen sydämeen. Kun Uusi testamentti puhuu Jumalan seurakunnasta, se puhuu mm. ruumiista, jossa jokainen jäsen on saumaton osa kokonaisuutta. Kukaanhan ei oikeastaan vihaa jalkaansa tai kättään tai silmäänsä. Edelleen seurakuntaa verrataan perheeseen, jossa olemme veljellisessä ja sisarellisessa suhteessa toinen toisiimme. Kun olemme tulleet liitetyksi Jumalan seurakuntaan, olemme tulleet yhdessä Hengessä liitetyksi toinen toisiimme ja Jeesukseen. Tästä keskinäisestä yhteydestä ja sen perusta olemme puhuneet käsitellessämme 1 Johanneksen kirjeen alkujakeita. Tämä johtaa meidät myös rakastamaan toinen toistamme.

                 On toki myönnettävä, että tämä saattaa olla yksi uskonelämän vaikeimpia kipukohtia ja kilvoituksen aiheita. Kuinka useinkaan Jumalan lapsi joutuukaan myöntämään sydämensä kylmyyden ja rakkauden lähimmäisiään kohtaan. Rakkaudessa tuntuu usein olevan suuria puutteita ja paljon parantamisen varaa.

                 Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Jumalan lasten seura on kuitenkin juuri se, jota uskovainen kaipaa. Silloinkin, kun hän huomaan itsessään vihaa, rakkaudettomuutta, anteeksiantamattomuutta ja koston himoa jotakin kanssa sisarta tai veljeä kohtaan. Sittenkin hänen elämästään löytyy se pohjavire, että Jumalan lasten seura on hänelle parasta seuraa.

                 Edelleen voimme todeta, että juuri tuo kipuilu rakkaudettomuudesta ja sydämen kylmyydestä on varma merkki Jumalan lapseudesta ja Pyhän Hengen työstä ja osallisuudesta. Vain se, joka haluaa rakastaa, valittaa ja murehtii rakkaudettomuuttaan. Maailman lapset, perkeleen lapset, eivät murehdi, että he eivät rakasta uskovaisia. Uskovaiselta löytyy tämä syvä kaipuu ja halu rakastaa veljiä ja sisaria Herrassa. Silloinkin, kun on tullut ryppyjä rakkauteen.

                 Näin siis Johannes tahtoo vakuuttaa uskovaisia lukijoitaan siitä, että varma merkki heidän Jumalan lapseudestaan on heidän suhteensa muihin Jumalan lapsiin. Jokaisen uskovaisen elämässä löytyy yllin kyllin todisteita siitä, että muiden Jumalan lasten seura ja yhteys heidän kanssaan on heille tärkeä ja kallis. Miten monin tavoin uskovainen Jumalan lapsi onkaan tätä elämässään saanut kokea ja osoittaa. Jokaisen elämän matkalta löytyy syvää myötäelämistä, konkreettista auttamista, esirukousta ja paljon paljon muuta muita uskovaisia kohtaan lähellä ja kaukana. Jos ja kun tätä on ilmennyt meidän elämässämme, on se sisäisenä ja ulkoisena todisteena siitä, että olemme siirretyt pimeyden ja kuoleman so. perkeleen vallasta elämään. Uuden elämän, Kristus-elämän, Jumalan valtakunnan voimat vaikuttavat meidän elämässämme tätä ja ohjaavat meitä elämään näin. Rakkaus, vanhurskaus ja elämää uudistavat ja parantavat voimat vallitsevat nyt meitä ja johtavat meitä toimimaan näiden periaatteiden mukaan. Mikäli siis omassa elämässämme löydämme näitä, on se vakuutena siitä, että olemme tulleet siirretyksi kuolemasta elämään. Hengellisessä kuolemassa, perkeleen orjana, ei ole tätä todellista rakkautta eikä todellista elämää. Se löytyy vain Kristuksessa Jeesuksessa. Osallisena Jeesuksesta olemme myös osalliset tästä rakkaudesta ja uuden elämän voimista.

RAKASTAKAA TOINEN TOISTANNE

Lähdimme liikkeelle siitä, että usko ja veljellinen rakkaus ovat Jeesuksen pääkäskyt. Koska olemme langenneesta luonnosta osalliset ja kannamme, niin kuin se kristillisessä kielenkäytössä sanotaan, tätä syntistä lihaamme aina hautaan asti, tarvitsemme jatkuvasti muistutusta, opetusta ja kehotusta myös tässä lähimmäisen rakastamisen jalossa taidossa.

                 Kun Jeesus oli viimeistä kertaa koolla opetuslastensa kanssa (Johannes oli mukana tässä joukossa) hän jäähyväispuheessaan teroitti useaan otteeseen opetuslasten keskinäisen rakkauden merkitystä:

                 ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne,

                 niin kuin minä olen teitä rakastanut – että tekin rakastatte tosianne.

                 Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni,

                 jos teillä on keskinäinen rakkaus” (Joh. 13:34-35, ks. myös 15:12,17).

                 Apostoli Johannesta on kutsuttu ”rakkauden apostoliksi”. Tämä johtuu juuri siitä, että hän niin useaan otteeseen korostaa ja opettaa Jumalan lasten keskinäistä rakkautta. Perimätiedon mukaan juuri rakkaus korostui myös hänen henkilökohtaisessa elämässään ja uskon harjoituksessaan. Olemme nyt hänen ensimmäisen kirjeensä kolmannessa luvussa mutta tähän samaan teemaan hän palaa vielä myöhemminkin (ks. 4:7,11 ja 12).  Ymmärrämme ja näemme, että asia on todella tärkeä. Jokainen voi mielessään kuvitella, millainen siunaus onkaan sellainen uskovien yhteys ja Jumalan lasten joukko, jossa keskinäinen kunnioitus, rakkaus ja yhteys vallitsevat.  Siksi itse kunkin tulee valvoa ja kilvoitella omalla kohdallaan, että rakkaus ja yhteys, mikäli se itsestä riippuu, säilyisi seurakunnassa ja Jumalan lasten joukossa.

RAKKAUTTA KÄYTÄNNÖSSÄ

 Johannes osoittaa, miten tämä keskinäinen rakkaus tulee soveltaa käytäntöön ja miten se ilmenee. Hän kirjoittaa: ”Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa” (j. 18). Edellä hän kirjoittaa siitä, miten Jumalan rakkaus johtaa auttamaan veljeä ja sisarta nimenomaan teoissa eli käytännössä.  Rakkaus on siis enemmän kuin vain lämmin tunne. Se on myös mielen ja tahdon suuntaa. Rakkaus tahtoo tehdä lähimmäiselleen hyvää ja toimii käytännössä sen mukaisesti. Sanalla sanoen, rakkaus on aina myös tekoja. Jeesuksen vertaus ns. laupiaasta samarialaisesta on hyvä esimerkki tällaisesta rakkaudesta (Luuk. 10:30ss).

                 Jeesuksen oma esimerkki äärimmäisestä itsensä uhraavasta rakkaudesta annetaan myös meille esikuvaksi. Hän antoi kaiken meidän edestämme, meidänkin tulisi osittaa samaa uhrautuvaa rakkautta veljiemme ja sisariemme hyväksi. Voinemme kaiketi rehellisesti sanoa ja todeta, että tällainen on mahdollista vain erityisessä Pyhän Hengen voimassa. Lohdutuksemme on kuitenkin aina siinä, että meitä ei koskaan kehoteta rakastamaan omassa voimassamme ja puristamaan rakkautta itsestämme. Tämä rakkaus on Jeesuksen rakkautta meissä ja meidän kauttamme ja toteutuu yhteydessä häneen Pyhän Hengen vaikutuksesta ja Pyhän Hengen voimassa. Jeesus itse on rakkauden personoituma ja näin keskinäisenkin rakkautemme salaisuus on kätkettynä Jeesukseen ja elämän yhteyteen hänen kanssaan.

                 Kristittyjen lähimmäisen rakkaus on aina ilmennyt myös käytännön tekoina. Nämä ns. rakkauden teot saavat sisältönsä Jumalan sanasta ja Jumalan olemuksesta. Niinpä ne ovat elämää kunnioittavia ja elämää eheyttäviä tekoja. Siksi kristittyjen ei koskaan tulisi antautua tekemään sellaisia tekoja tai tukemaan ja edistämään sellaisia toimia, jotka ovat Jumalan sanan vastaisia. Tällaiset Jumalan sanan vastaiset teot kantavat sisällään pimeyttä ja kuolemaa. Rakkaus on nimenomaan johtamassa pois pimeydestä ja kuolemasta valoon ja elämään.  Oikea rakkaus ei siis koskaan voi suostua toimimaan sellaisten asioiden ja päämäärien hyväksi, jotka eivät ole Jumalan sanan ja tahdon mukaisia.  Voimme siis suoraan todeta ja väittää, että on rakkaudetonta johtaa ihmisiä pimeyden ja kuoleman valtojen orjuuteen. Todellinen rakkaus on osoittamassa pimeyden ja kuoleman keskellä valoa ja elämää.

                 Paavali kehottaa roomalaiskirjeessään Jumalan kansaa seuraavasti: ”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä” (Room. 12:2). Näin siis sekä apostoli Johannes että apostoli Paavali ovat opettamassa meitä, miten voimme vaalia, ylläpitää ja edistää keskuudessamme sitä käskyä, jonka Jeesus seuraajilleen antoi: ”Rakastakaa toisianne!”