JOHANNEKSEN ENSIMMÄISEN KIRJEEN TUTKISTELUA

KOLMASTOISTA TUTKISKELU – KAKSI SIUNAUSTA

1) Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä.  2) Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. 3) Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niin kuin hän on puhdas. (1 Joh. 3: 1-3)

 Näissä jakeissa  Johannes kertoo meille kaksi suurta totuutta kristitystä. Ensinnäkin mitä tai kuka kristitty on jo nyt ja toiseksi, mitä hänestä on kerran tuleva. Jos ensimmäinen näistä on totta, seuraa siitä toinenkin. Johannes tahtoo vakuuttaa lukijoitaan ja johdattaa heitä lohduttavaan tietouteen siitä osasta ja siunauksesta, jonka he jo nyt omistavat ja siihen toivoon, joka eräänä päivänä tule varmasti täyttymään. Nämä kaksi siunausta ovat Jumalan lapsen lapsioikeus ja Jumalan lapsen kirkastuminen.

 JUMALAN LAPSI

 Jumalan rakkaus

Se, että joku voi ylipäätään kutsua itseään Jumalan lapseksi, on alkuaan lähtöisin Jumalan armahtavasta ja isällisestä rakkaudesta. Lähtökohtana on siis ensin Jumalan rakkaus ja Jumalan armo. Johannes kertoo sen selvästi: ”Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut” ( jae 1a). Sitten hän jatkaa kuvailemalla miten tämän rakkauden syvin ja käytännöllinen, meissä toteutunut ilmeneminen, on siinä ”että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi.”

                 Tästä näemme, että suurin Jumalan rakkauden osoitus meitä kohtaan on siinä, että hän tehnyt meistä lapsiaan ts. olemme saaneet Jumalan lapsioikeuden. Tähän siunaukseen kätkeytyvät sitten kaikki muut Jumalan hyvät lahjat ja annit. Jumalan lapsena oleminen merkitsee yhtä kuin pelastettuna oleminen. Tämä on kaikkein suurin ja ensisijainen siunaus, jonka Jumala tahtoo ihmiselle antaa. Kun puhumme siis Jumalan rakkaudesta ja Jumalan siunauksista, meidän tulisi aina aloittaa tästä.

                 Jotta voisimme tämän yhä syvällisemmin ymmärtää, voimme kuvitella asian siltä näkökannalta, että ihmistä ei siunattaisi tällä siunauksella eikä Jumalan rakkaus yltäisi tälle ”lapseuden tasolle” (suonet anteeksi naivin, riittämättömän ja kalpean kielikuvan). Kuvitellaanpa, että Jumala antaisi ihmiskunnalle tai yksityiselle ihmiselle kaikki siunaukset, joita hän vain voi antaa lukuun ottamatta tätä yhtä: Jumalan lapseutta, joka on syvää henkilökohtaista ja persoonallista yhteyttä Häneen.

Näin ihminen voisi siis onnistua kaikessa, olla menestynyt ja muiden ihannoima ja palvoma johtaja, vallan käyttäjä, ihmeiden ja voimatekojen tekijä, pysyä terveenä, olla hyvissä varoissa, varjeltua onnettomuuksilta ja vaaroilta, saada pitkän iän ja viettää elämänsä mukavassa pumpuliin käärityssä yltäkylläisyydessä (monien ymmärrys Jumalan siunaamasta elämästä). Mutta yksi puuttuisi ja sen mukana kaikki.

                 Jumalan lapseus on Jumalan yhteyttä. Olemme jo todenneet, että tie Jumalan yhteyteen kulkee vain yhden ainoan oven kautta. Jeesus on tie Isän luo. Synti ja syyllisyys erottavat meidät Jumalasta. Vaikka ihminen saisi kaiken muun mutta ei syntejään anteeksi mitä hänellä itse asiassa olisi tai mitä hänelle jäisi? Ei yhtään mitään! Jeesus sanoo sen selvästi: ” Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?” (Matt. 16:26).  Näin siis pelastuksen osallisuuteen, Jumalan yhteyteen, Jumalan  lapseuteen pääseminen on ihmisen kaikkein tärkein ja perustavaa laatua oleva Jumalan rakkauden osoitus. Ilman tätä siunausta meillä ei ole iankaikkista elämää taivaassa, ilman tätä siunausta Jumala ei ole rakastava kaikkivaltias isämme emmekä voi lähestyä häntä kuten ”rakkaat lapset armasta isänsä.” Tämä siunaus yltää täältä tuon puoleiseeen. Mikäli ymmärrämme Jumalan rakkauden olevan vain tähän meneillään olevaan aikaan sidottu, olemme pahasti eksyksissä eikä meillä ole lohdutusta ja toivoa kuoleman edessä ja kuoleman kohdatessa.

                 Jumalan rakkaus ilmenee siis siinä, että hän on itse valmistanut meille pelastuksen ja raivannut tien yhteyteensä.  Tässä Jumalan pelastusteossa näemme hän syvimmän rakkautensa meitä kohtaan. Voimme sanoa, että Jumala rakastaa meitä niin paljon, että tahtoo siunata meitä itsellään.

Olemme Jumalan lapsia

Uskossa Jeesukseen olemme siis Jumalan lapsia. On merkille pantavaa, miten Johannes korostaa tätä asiaa kahdesti näiden muutamien lauseiden sisällä. Miksi näin?

                 Kristittyinä tarvitsemme tukevan pohjan ja pitävän ankkurin uskollemme. Jokaisen kristityn elämässä tulee ennemmin tai myöhemmin hetki tai hetkiä, jolloin hänen uskonsa perusteet tavalla tai toisella koetellaan. Näissä tilanteissa tarvitaan luotettava mittapuu, jolla arvioida ja johon peilata omaa uskoaan. Tällaisen mittapuun, peilin tai tuen Johannes tahtoo meille antaa.

                 Kysymykseen ”olenko (vielä) Jumalan lapsi?” tai millä perusteella voin sanoa (edelleen) olevani Jumalan lapsi?”, Johannes antaa yhden ainoan selkeän, lohduttavan ja vakuuttavan vastauksen: Jeesuksen Kristuksen perusteella!

                 Johannes itse asiassa ilmaisee hyvin voimakkaasti, että kristityn pelastusvarmuus ja lohduttava tietoisuus Jumalan lapseudesta, perustuu Jumalan tekoihin , Jumalan lupauksiin ja Jumalan armopäätöksiin. Koska Jumala on tehnyt jotakin, koska Jumala on luvannut jotakin ja koska Jumala on ilmaissut olevansa jotakin, ovat nämä asiat totta niissä, jotka Jumalan säätämällä ja ilmoittamalla tavalla ovat ne uskoneet ja vastaanottaneet.

                 Johanneksen kirje on uudelleen ja uudelleen kuvannut silmiemme eteen Jumalan Pojan, lihaksi tulleen elämän ja Jumalan Sanan, jossa meillä on syntien sovitus ja yhteys Isään. Jos siis tämä Jeesus, jota Johannes julistaa, on meidän uskomme kohde ja sisältö, on meillä siis kaikki tämä. Tässä Jeesuksessa me voimme todeta, että ”me olemmekin Jumalan lapsia” (jae1) ja ”että nyt me olemme Jumalan lapsia” (jae 2). Näin ollen uskomme perusta ja ankkuri on meidän ulkopuolellamme, se Jeesuksessa Kristuksessa. Kristitty voi siis lohduttaa ja vakuuttaa itseään siitä, että vaikka hänen uskonsa on horjuvaa ja heikkoa, on hänen uskonsa kohde tukeva ja varma. Siksi kristitty ei luota uskoonsa tai tunteisiinsa tai itseensä vaan hän luottaa uskonsa kohteeseen ja uskonsa sisältöön Jeesukseen. Siksi hän voi lohduttaa itseään ja vakuuttaa itselleen kiusausten, epäilysten, heikkouksien, pettymysten, lankeemusten ja epäonnistumisienkin keskellä olevansa sittenkin edelleen Jumalan lapsi ja Isän erityisessä suojeluksessa ja varjeluksessa koska Jeesus Kristus on hänen omansa ja mikä tärkeintä, hän on Jeesuksen oma. Jumalan lapseus perustuu Jumalan lupaukseen. Jos Jumala on ottanut jonkun omakseen ja tunnustaa jonkun lapsekseen, on tämä Jumalan tunnustus, vakuutus ja todistus kaikkia muita todistuksia, väitteitä valheita tai epäilyksiä arvovaltaisempi. Jos siis Jumala on tunnustanut sinut Jeesuksessa Kristuksessa, omassa Pojassaan, lapsekseen, sinä olet todella sitä! Lohduta, rohkaise ja vahvista itseäsi tällä Jumalan lupauksella ja vakuutuksella.

 MITÄ MEISTÄ TULEE

 Ei vielä ja jo nyt

 Vaikka jo nyt olemmekin (jos olemme kristittyjä) Jumalan lapsia olemme edelleen aikaan ja paikkaan sidottuja, elämme synnin ja kuoleman ruumiissa, inhimillisen elämän rajoitusten alaisina. Toisin sanoen, emme ole vielä taivaassa vaan olemme matkalla sinne. Perillä meitä odottaa toisenlainen tulevaisuus. Se, minkä jo olemme saaneet, tulee täydelliseksi siellä. Johannes lohduttaa ja vakuuttaa:” Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on” (jae 2). Tämä on Jumalan lapsen toivon täyttymys.

                 Jumalan lapsi on täällä ajassa kahden valtakunnan kansalainen. Paavali opettaa, että yhdyskuntamme on taivaissa (Fil.3:20). Toisaalta mikään ei erota kristittyä ei-kristitystä. Ja toisaalta mikään ei voi kauempana toisistaan kuin kristitty ja ei-kristitty. Ihmisinä olemme yhdessä ja ihmisyys yhdistää meidät kaikki toisiimme ja kuitenkin Kristus meissä -todellisuus  erottaa kristityt täydellisesti kaikista muista.

Erona on se, kenen omia olemme ja mihin olemme matkalla, mikä on lopullinen päämäärämme ja osamme.

                 Jumalan lapsen päämäärä on ikuinen elämä Jumalan yhteydessä, kiittää, palvoa ja ylistää Jumalaa iankaikkisesti ja riemuita iankaikkisesti Jumalan kirkkaudessa ja Kristuksen Jeesuksen, Vapahtajamme, näkemisestä. Usko on muuttunut näkemiseksi, toivo on vaihtunut täyttymykseksi. Miten suuri vastakohta tämä onkaan kun vertaamme sitä niihin, joilla tällaista toivoa ja tulevaisuutta ei ole.

                 Inhimillisesti ja ulkonaisesti tarkastellen mikään ei kristityssä viittaa siihen, että hän tulee saamaan joskus tällaisen osan, onnen ja autuuden – Kristuksen kaltaisuuden. Ja kuitenkin se tapahtuu jokaisen kristityn kohdalla. Näin kristitty elää kahden valtakunnan ja kahden aikakauden välisessä jännityksessä. Vielä hän ei ole taivaassa mutta jo nyt hän taivaan valtakunnan ”täysivaltainen kansalainen” ja Jumalan lapsioikeuden haltija ja taivaan perille. Hän elää samanaikaisesti ”ei vielä ja jo nyt” todellisuudessa.  Mutta hän tietää, että kerran on vain yksi todellisuus, tämä maailma jää taakse ja uusi maailma avautuu hänen edessään kun hänen uskonsa vaihtuu näkemiseen ja  toivonsa täytyy hänen astuessaan sisään taivaan porteista.

Kirkastuminen

 Tätä tapahtumaa kutsutaan myös sanalla kirkastuminen. Muutumme Kristuksen kaltaiseksi, kuten Johannes kirjoittaa. Myös Paavali kirjoitti tästä monesti. Se on osoitus siitä, miten tärkeä ja merkittävä asia tämä on kristillisen uskon ja kristityn elämän ymmärtämiselle. Paavali kirjoittaa, miten Kristus on muuttava alennustilamme ruumiin  kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi (Fil.3:21) ja miten Jumala kirkastaa ne , jotka hän on vanhurskauttanut (Room. 8: 30).

                  Onkin sanottu, että kristillistä uskoa voi ymmärtää vain lopusta katsomalla. Kristitty ei ole matkalla vain matkustamisen huvista vaan matka on välttämätön päämäärän saavuttamiseksi. Matkan vaarat, rasitukset ja vaivat kannattaa ja tulee kestää päämäärän vuoksi. Kristitty on lähtenyt matkalle päästääkseen perille ja hänen kiintopisteensä on tämän maailman horisontin takana, Jumalan kirkkauden valtakunnassa.

                 Hengellisen laulun tekijä kuvaa kristityn kirkastumisen toivoa, Jeesuksen näkemistä näin:

                 ”Kultakaupunkiin mun sydämeni  kaipaa.

                   Siel´ on tuskat murheet, taistot tauonneet.

                   Levon uupuneelle Jeesus luonaan antaa,

                   rakkaus kuivannut on kaikki kyyneleet.

                   Oi mä kaipaan päästä luokse Jeesuksen!

                   Oi mä kaipaan päästä luokse Jeesuksen!

                   Kaihoon seurassansa iäisyyden viettää,

                   oi mä kaipaan päästä luokse Jeesuksen.

                   Luona Jeesuksen ei sydän verta vuoda,

                   päättyy sairaus, jäi kurjuus köyhyys maan.

                   Eikä portteihinsa syntiä saa tuoda,

                   kultakaupungissa ikirauhan saan.

                   Oi mä kaipaan…”

                 Se, joka on kohdannut Jeesuksen henkilökohtaisesti, ymmärtää, mistä laulaja laulaa. Muille se jää salaisuudeksi. On näet tavattoman vaikea, miltei mahdotonta kuvata ja sanoiksi pukea, mitä tuo kirkastuminen, Kristuksen kaltaiseksi tuleminen oikeastaan on. Siitä voi vain jotakin aavistaa ja vain se, joka on saanut tässä elämässä maistaa ja kokea, että Herra on hyvä, voi siitä edes jotakin ymmärtää. Muille se on täydellinen arvoitus ja käsittämätön mysteeri. Se on jotakin, jota voi vain Pyhän Hengen todellisuudessa kokea.

                 Mutta onneksi Jumala on itse antanut meille kuvauksen Jumalan lapsen kirkastumisesta ja toivon täyttymyksestä, siitä, mitä se on, kun Jumalan lapsi saa astua Jumalan rakkauden täydelliseen kokemiseen. Se kuvaus on Ilmestyskirjan lopussa, sen kaksi viimeistä lukua. Näitä lukuja on miltei mahdoton selittää, niiden täytyy antaa puhua sellaisenaan. Siksi lukijani, teet hyvin, jos jatkat tästä lukemalla itse nuo luvut Raamatustasi ja annat Pyhän Hengen avata sisällisen ihmisesi silmät näkemään taivaan autuus, Jumalan kunnia, Kristuksen ihanuus ja Jumalan lasten tuleva kirkkaus.

Jeesuksen näkeminen

 Jeesuksen ja häneen uskovan välistä suhdetta voidaan kuvata monella tavalla. Se on Jumalan ja luodun, Herran ja alamaisen, opettaja ja oppilaan, mestarin ja oppipojan, paimenen ja lampaan, isännän ja palvelijan välistä suhdetta. Mutta se on myös ystävien välistä suhdetta ja ennen kaikkea se on rakkaussuhdetta. Samalla tavalla kuin rakastunut kaipaa rakastettunsa luo kristitty kaipaa taivaallisen rakastettunsa luokse.

                 Nykyistä aikaa verrataan tilanteeseen, jossa sulhanen on matkustanut kauas pois. Kun hän sitten palaa on hääjuhlan aika. Tätä Kristuksen paluuta, sulhasen ilmestymistä kristikansa ikävöi sillä se tietää silloin rakkauden täyttymystä. Silloin saa nähdä Herransa, Vapahtajansa, sulhasensa, rakastettunsa kasvoista kasvoihin.

                 Samalla tavalla kuin kristityn kaipuuta tulla kirkastetuksi eli täysin puhtaaksi tehdyksi ilman synnin, kuoleman ja perkeleen vaivaa, on miltei mahdoton kuvata tyhjentävästi, on miltei mahdoton seikkaperäisesti kuvata tätä Jeesuksen näkemisen kaipuuta. Mitä se onkaan kun syntinen sielu saa nähdä Jeesuksen ja olla ikuisesti hänen kanssaan. Kuinka autuas onkaan se, joka voi omalta kohdaltaan todistaa, että on kokenut tästä jotakin ja tietää, mistä tässä on kysymys.

PYHITYS

Tällainen tulevaisuuden toivo ja nykyisyyden siunaus johtaa Jumalan lasta jokapäiväiseen kilvoitukseen ja elämän puhtauteen (j.3). Tämähän on aivan luonnollista. Niin kuin rakastunut tahtoo elää rakastajalleen mieliksi, niin tahtoo Kristuksen morsiankin säilyttää itsensä puhtaana sulhaselleen.

                 Jos siis olemme pelastetut synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta Jumalan lapsiksi kuinka voisimme Jumalan lapsina edelleen elää synnin, lihan, maailman ja perkeleen mukaan. Uusi suhde Isään on johtanut meidät uuteen kuuliaisuuteen ja uusi suhde Jeesukseen on johtanut meidät uuteen uskollisuuteen. Kristitty tahtoo sanoa siis ”ei” kaikelle sille, mikä on Jumalan vastaista ja ”kyllä” sille, mikä on Jumalan mielen mukaista.

                 Tämä uusi toivo johtaa siis puhdistautumaan siinä ainoassa lähteessä, joka voi syntimme ja saastaisuutemme pestä. Se johtaa meidät puhdistautumaan Kristuksen veressä ja pukeutumaan hänen vanhurskautensa puhtaaseen valkovaatteeseen. Koska olemme Jeesuksen omia, tahdomme myös hänessä ja hänen kanssaan joka päivä elää, taistella ja kilvoitella eli toisin sanoen kulkea sillä elämäntiellä, joka vie meidät lopulta iankaikkiseen kirkkauteen.