JOHANNEKSEN ENSIMMÄISEN KIRJEEN TUTKISTELUA
KAHDESTOISTA TUTKISKELU - VIIMEINEN AIKA
1 Joh. 2: 18ss
LOPUN AIKA JA LOPUN AJAN LOPPU
Johannes kirjoittaa viimeisen ajan koittaneen. Huomatkaamme, että nuo sanat kirjoitettiin ennen ensimmäisen vuosisadan loppua, aikavälillä 60 – 80 j. Kr. Ja onhan jo evankeliumeihin talletettu lukuisia Jeesuksen puheita ja ennustuksia ns. lopun ajoista. Monet ovatkin tehneet sellaisen johtopäätöksen, että sekä Jeesus että apostolit olisivat erehtyneet odottaessaan ns. lopunajan olevan käsillä. Eletäänhän nyt jo kolmannella vuosituhannella j.Kr. eikä loppua ole vieläkään tullut. Tällainen oletus on kuitenkin ennen aikainen ja perustuu suurimmaksi osaksi luonnollisen ihmisen lihalliseen haluun todistaa Raamattu (Jeesus ja apostolit) erehtyväiseksi ja siksi epäluotettavaksi. Väitänkin, että ne, jotka yrittävät keinotekoisilla nokkeluuksilla ja älyllisillä knoppitempuilla todistaa Jeesuksen erehtyväiseksi, ovat itse erehtyneet pahemman kerran ja juuri tällä tavoin tulevat todistaneeksi Raamatun opetuksen siitä, millaista on olla ja mitä siitä seuraa, kun ihminen elää hengellisessä pimeydessä ja moraalisessa sokeudessa.
Lopunajat ovat aina kiinnostaneet kristittyjä. Jokainen kristitty sukupolvi on innokkaasti tarkannut aikain merkkejä ja myös ennustanut lopun tulevan oman sukupolvensa aikana. Me emme ole poikkeus tästä. Laskin huvikseni paikallisesta kirjastosta löytyvät lopunaikaa käsittelevät kristilliset kirjat. Niitä löytyi yli 50. Suurin osa käsitteli teemaa siltä näkökannalta, että Raamatun ennustukset viimeisestä ajasta ovat toteutumassa meidän päivinämme.
Joku voi hyvällä syyllä kysyä, miksi kristittyjä tämä aihe niin kovasti kiinnostaa? Lyhyt ja ytimekäs vastaus kuuluu: lopunajat, maailmaloppu, liittyy saumattomasti Jeesuksen toiseen tulemiseen. Kun Jeesus tulee toistamiseen, on se sulhasen saapuminen noutamaan morsiantaan. Koska kristitty rakastaa Jeesusta, kaipaa hän myös saada olla ikuisesti hänen kanssaan. Nyt elämme uskossa täällä synnin ja kuoleman varjon maassa. Kristuksen tulemus muuttaa uskomme näkemiseksi, synnin vaivat poistuvat ja kyyneleemme pyyhitään ikuisiksi ajoiksi silmistämme. Olemme päässeet kotiin.
Johannes kirjoittaa viimeisen ajan jo koittaneen. ”Nyt on viimeinen aika”, hän kirjoittaa (j.18). Raamatun aikahistoria eroaa meidän nykyisistä käsityksistämme. Voimme todeta, että Raamattu on kiinnostunut pelastushistoriasta. Viimeinen aika voidaan nähdä viimeisenä pelastushistoriallisena aikajaksona, joka Kristuksen tulemus päättää. Tänä aikana Jumala toimii ihmiskunnan pelastukseksi Pyhän Hengen kautta kuuluttamalla evankeliumia, pelastussanomaa, kaikkialla ja kaikkialle. Kysymys on siis ajanjaksosta, jonka pituuden meidän vuosissamme vain Jumala tietää. Tähän aikajaksoon mahtuvat kaikki tapahtumat, joiden Raamattu sanoo tapahtuvan ennen Kristuksen toista tulemusta. Se, milloin Kristus tulee, on ihmiseltä salattu. Siksi kristityn tulee olla aina hengellisesti valveilla ja olla valmistautunut vastaanottamaan Ylkänsä (Matt. 25).
Se, mitä tässä tahdotaan korostaa on se, että viimeinen aika on laajempi käsite kuin vain meidän aikakäsityksessämme ne vuodet, jotka historiassamme tulevat osoittautumaan niiksi muutamiksi vuosiksi, jotka edelsivät Kristuksen yllättävää toista tulemusta. Seurakunta on elänyt tätä viimeistä aikaa Jeesuksen kuolemasta, ylösnousemisesta, taivaaseen astumisesta ja Pyhän Hengen vuodattamisesta lähtien eli jo liki kaksi tuhatta vuotta. Näin toteamalla toteamme, että olemme samalla jo paljon lähempänä toivomme täyttymistä kuin Johanneksen ajan kristityt.
ANTIKRISTUS
Raamatun ilmoituksen mukaan aikojen lopulla ilmestyy pahan ruumiillistuma, eräänlainen Jeesuksen inkarnaation jäljitelmä, joka tulee saamaan miltei jumalallisen maailmavallan. Tämä on pahuuden ja pimeyden voitonhetki mutta samalla sen lopullinen tappion hetki. Jeesus Kristus, ihmisen Poika – Jumalan Poika, on ilmestyessään surmaava tuon ”laittomuuden ihmisen” (2Tess.2).
Johannes kirjoittaa lukijoidensa tietävän tällaisen hahmon kerran ilmestyvän mutta sanoo samalla, että jo nyt seurakunta saa kokea tämän antikristuksen vaikutusta ja sen antikristillisen hengen, ilmapiirin, olemassaoloa. Yhtenä ja aivan erityisenä todisteena siitä on se, että seurakuntaan on pujahtanut harhaopettajia ja eksyttävää opetusta, joka tahtoo viekoitella Jumalan lapset pois apostolisen uskon lujalta pohjalta (2:18-19, 22). Tällainen harhaanjohtava opetus on Johanneksen mukaan erittäin vaarallista ja sen opettajaa rinnastetaan itseensä antikristukseen, tapahtuuhan tuo eksytys antikristuksen hengessä ja hänen vaikutuksestaan. Siksi seurakunnan tulee olla erityisen varuillaan juuri tämän asian suhteen, tulee valvoa mitä opetetaan.
On selvää, että oppi lopunajasta (eskatologia) käsittää monia yksityiskohtia ja tapahtumia, joista kristillinen kirkko ei ole ollenkaan yksimielinen. Moni asia selviää vasta kun ne lopullisesti ovat tapahtuneet. Raamattuhan puhuu lopunaikaan liittyvistä luomakunnan mullistuksista kuten maanjäristyksistä, tuhotulvista, auringon pimenemisestä yms. Se kertoo myös sodista, kapinoista, nälänhädistä. Se kertoo pahuuden kasvusta, moraalittomuudesta ja turmeltuneisuudesta, kristittyjen vainoista, suuresta ahdistuksesta ja tuhatvuotisesta valtakunnasta. Se kertoo evankeliumin leviämisestä kaikkialle ja Kristuksen voitokkaasta paluusta. On miltei mahdotonta sanoa, että jokin yksityinen maailmanhistorian tapahtuma olisi juuri se, josta Raamattukin puhuu. Ehkä kaikkein selvin tällainen yksittäinen ennustuksiin soveltuma tapahtuma ja sen tulkinta on juutalaisen kansan paluu ja Israelin valtion uudesti luominen ja Jerusalemin asema sen pääkaupunkina. Mutta me emme puutu nyt tässä tutkiskelussamme näihin tapahtumiin sen enempää, vaan keskitymme siihen, että kaikki nämä tapahtumat ympärillämme ovat viittausta ja todistusta siitä, että lopunaika on käsillä ja että antikristuksen henki on vaikuttanut ja vaikuttaa ihmiskunnan historiassa. Lopunajan lopunaikana se saa sellaisen vallan ja voiman, että kuten jo todettu, se ruumiillistuu ja saa jumalallisen aseman ja vallan. Perkele on korottanut itsensä jumalaksi. Sanomattakin on selvää, että tällainen kehityskulku ja sen huipennus on vaikeaa aikaa Jumalan lapsille, jotka pitävät uskon Jeesukseen ja tahtovat elää valon lapsina.
Jotta voisimme varjeltua uskossamme ja olla hengellisesti valmiit kohtaamaan antikristuksen valheet, vihan, vainon, juonet ja eksytykset meidän tulee olla tietoisia uskomme kohteesta ja sisällöstä ja olla yhdistettynä Isään Pojan kautta Pyhässä Hengessä (j. 20 - 21, 24).
TEOLOGINEN KYSYMYS
On erittäin tärkeää, että huomioimme mitä Johannes korostaa kirjoittaessaan antikristuksen ajasta ja sen tunnusmerkeistä. Hän kohdistaa lukijan huomion teologiaan, oppiin, eli siihen, mitä opetetaan. Laajasti ottaen ihmiskunta hyväksyy puheen Jumalasta, hengellisyydestä, jopa Kristuksesta mutta kysymys kuuluukin hyväksyykö se sen opetuksen, jota Raamattu opettaa Jumalasta, hengellisyydestä ja Kristuksesta. Johannes tahtoo ankkuroida kristillisen seurakunnan lujalle teologiselle perustalle eli siihen kuka ja millainen Jeesus Kristus todella ja oikeasti on. Tästähän me olemme jo edellisissä luvuissa puhuneet mutta jälleen kerran törmäämme Johanneksen kirjeessä tähän perustavaa laatua olevaan lähtökohtaan. Oikea opetus Jeesuksesta johtaa oikeaan uskoon ja iankaikkiseen elämään, väärä opetus Jeesuksen persoonasta ja työstä vie harhaan eikä johda meitä Jumalan yhteyteen. Siksi väärä opetus Jeesuksesta on antikristuksen opetusta ja se tulee paljastaa ja siitä tulee irti sanoutua eikä sitä tule seurakunnissa hyväksyä, suosia, edistää eikä vastaan ottaa. Tässä mielessä jokainen kristitty on tosi teologi. Hänellä on edellytys, oikeus ja velvollisuus tutkia ja arvioida kenen tahansa opetusta. Tämä ”teologinen ymmärrys” ei näet perustu teologisiin opintoihin, tutkintoihin tai oppiarvoihin vaan siihen henkilökohtaiseen Kristuksen sisälliseen tuntemiseen ja tietämiseen, jonka Pyhä Henki on vaikuttanut. Johannes kirjoittaa: ”Teillä on voitelu Pyhältä ja kaikilla teillä on tieto” (2:20, katso myös 2:27).
Johannes ei siis ole niinkään kiinnostunut siitä, mitä kokouksissa tapahtuu vaan siitä, mitä seurakunnassa opetetaan. Kautta aikojen on ihmisiä kiehtonut suuret ihmeet, merkit, yliluonnolliset ilmiöt, voimateot, tunnelma yms. Raamattu opettaa kuitenkin yksioikoisen selvästi, että hengellinen tilaisuus rakentuu Kristuksen ja hänen sanansa ympärille. Tähän kätkeytyy Pyhän Hengen uutta luova, hengellistä elämää synnyttävä ja rakentava voima sekä kaikinpuolinen elämän eheytyminen, mikä käytännössä on koko elinikäinen prosessi.
Kysymys ei siis ole siitä, mikä toimii tai tuntuu hyvältä tai on suuressa suosiossa tai mikä on kaikkien mielestä mukavaa vaan yksinkertaisesti siitä, millaiseen opetukseen, julistukseen, teologiaan kaikki perustuu. Eli Johannes antaa mittapuun, jolla arvioida tätä kaikkea. Se mittapuu on opetus Jeesuksesta ja hänen personastaan, joka on meille talletettu apostolisessa opetuksessa eli Uudessa testamentissa.
HENGEN VOITELU
Johanneksen mukaan jokainen Jumalan lapsi on saanut Pyhän Hengen voitelun eli Pyhän Hengen osallisuuden. Vain Pyhä Henki voi valaista ja avata hengellisesti sokean silmät ja luoda hengellisesti kuolleeseen uuden elämän. Kun tämä on tapahtunut tässä uudessa elämässä ja uudessa näkemisessä hengelliset asiat voidaan ymmärtää oikein. Tässä mielessä kristitty ei tarvitse ulkopuolisia opettajia uskonsa tai oppinsa auktoriteetiksi. Pyhä Henki on riittävä opettaja ja opastaja Raamatun totuuksien eli Jumalan sanan syvyyksiin. Onhan Hän näet itse sen Sanan innoittaja ja välittäjä. Näin ollen Pyhä Henki johtaa lukijan tai Jumalan sanan kuulijan aina siihen ilmoitettuun totuuteen, joka on talletettu Pyhässä Raamatussa. Näin siis tämä toimii kaksipuolisesti. Pyhä Henki puhuu vain sitä ja sen mukaisesti, mikä on talletettuna Raamattuun ja se, mikä on Raamatun opetuksen mukaista puhetta, opetusta tai julistusta, on Pyhän Hengen mielen mukaista. Ellei julistus, opetus tai puhe täytä näitä kriteereitä tai pyri niihin, se on silloin antikristuksen opetusta.
Tässä mielessä siis, kuten jo totesimme, jokaisella kristityllä on ikään kuin sisäänrakennettu valmius arvostella kaikkea opetusta ja julistusta. Tämä on tietenkin pelkistetysti ja yksinkertaistetusti sanottu. Todellisuudessa tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että kristitty perehtyy Raamattuun. Tämä perehtyminen toteutuu omakohtaisella Raamatun lukemisella ja tutkimisella, seurakunnassa Jumalan sanan opetusta kuulemalla, hengellisiä kirjoja lukemalla ja muiden kristittyjen kanssa keskustelemalla sekä sielunhoidossa ja ripissä. Mitä syvemmin Pyhä Henki saa johdattaa meitä Raamatun äärelle sitä selkeämmin hän voi tuoda elämäämme Hengen valoa ja paloa. Tällä tavoin Pyhä Henki ”koko kristikuntaa maan päällä kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksessa Kristuksessa varjelee ainoassa oikeassa uskossa”, niin kuin kristinopissamme se vanhastaan on opetettu.
Jumalan kirjoitettu sana (Raamattu), Jumalan lihaksi tullut Sana (Jeesus) ja Jumalan puhuva ja uutta luova sana (Pyhä Henki) ovat erottamattomat. Jos tämä yhteys julistuksessa tai opetuksessa rikotaan tai kielletään, ollaan kaltevalla pinnalla.
Näin tarvitsemme jokainen jatkuvasti Jumalan sanaa, Pyhän Hengen puhdistusta ja sitä hengellistä näkökykyä (valoa), jossa näemme tien Jeesuksen ristin kautta taivaallisen Isämme yhteyteen.