JOHANNEKSEN ENSIMMÄISEN KIRJEEN TUTKISTELUA

YHDESTOISTA TUTKISKELU -  MAAILMA

2:15) Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. 16) Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö, ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. 17) Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.

                                                     1 Joh. 2:15-17

MAAILMA ON PAHA

Tutkiskelemassa tekstikohdassa Johannes tarkoittaa maailmalla sitä maailmaa, joka lankeemuksen seurauksena joutui sielunvihollisen hallinnan alaiseksi (orjuuteen) ja joka on nyt synnin vallassa ja suuntautuu kaikessa Jumalaa vastaan. Maailma on siis kaikki se, mikä ei ole Jumalasta ja jossa vallitsee antikristillinen henki, valta ja voima ja joka ilmenee turmeltuneena, syntisenä elämänä ja Kristuksesta pois vievänä uskontona tai filosofiana. Maailma on pahan vallassa, kirjoittaa Johannes kirjeensä viimeisessä luvussa (5:19).

                 Kun Perkele kiusasi Jeesusta erämaassa yksi kiusaus liittyi juuri tähän, tämän maailman houkutuksiin. Matteus kertoo: ”Taas Perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: ´Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua` (Matt. 4: 8-9). Tämä osoittaa selvästi, miten lihan himo, silmän pyyntö ja elämän korskeus ovat juuri niitä tavoitteita ja juuri niitä keinoja, joilla sielunvihollinen houkuttaa ihmisiä pauloihinsa ja joiden kautta hän heitä hallitsee. Langenneen luontomme seurauksena lihamme nyt luonnostaa rakastaa näitä ja kokee viehtymystä niihin. Mutta kaikki tämä tässä muodossa ei ole Isästä vaan se on synnistä ja synnin hedelmää.

                 Syntiinlankeemuksen seurauksena luontomme on vääristynyt, ymmärryksemme pimentynyt ja silmämme sokeutunut niin, että se, mitä Raamattu puhuu maailmasta tässä mielessä, on sitä, mitä ihminen/ihmiskunta nyt pitää täysin luonnollisena, oikeana ja tavoiteltavana. Mitä muuta tämä maailma tarjoaa kuin lihan himoa, silmän pyyntöä ja elämän korskeutta?

                 Jeesus voitti em. kiusauksen vetoamalla Jumalan sanaan: ”Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on; ´Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman´.” (Matt. 4:10).  Myöhemmin Jeesus opetti. ”Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko toista vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa” (Matt. 6: 24).

Nämä jakeet ja tapahtumat paljastavat meille selvästi sen, että tämän maailman palveleminen, sen arvojen tavoitteleminen ja sen ”hengessä” eläminen on yhtä kuin sielunvihollisen ja epäjumalan kumartamista ja palvelemista, tapahtuu se sitten missä muodossa tai millä tavoin tahansa.

                 Johannes asettaa maailman rakkauden ja Jumalan rakkauden vastakohdiksi ja toinen toisensa pois sulkeviksi todellisuuksiksi. Mutta niin teki jo Jeesus. Mammona (materialismin, nautinnon, vallan, voiman ja kunnian jumala) ja elävä Jumala sulkevat toinen toisensa pois. Usein tätä Jeesuksen lausumaa selitetään niin, ettemme saisi palvella kahta herraa. Jeesus epää sen mahdollisuuden, että se edes teoriassa voisi tapahtua. Hän ei näet sano ettemme saa vaan että ettemme ylipäänsä voi. Jeesus on ehdoton, jompikumpi on se, jota ihminen kumartaa, palvelee ja seuraa; joko Jumala tai mammona. Muita vaihtoehtoja ei ole.  Johannes kirjoittaa yhtä voimakkaasti: ”Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä” (j. 15).  Jumalan rakkauden osallisuus ja rakkaus Jumalaan johtaa näet aina siihen, että tahdotaan palvella, palvoa ja totella Jumalaa. Jos tämän maailman epäjumala ja sen tarjoamat houkutukset täyttävät jonkun mielen ja elämän on se osoitus siitä, että hän on kääntänyt selkänsä Jumalalle. Apostoli Jaakon käyttää tästä samasta asiasta kirjoittaessaan voimakasta kieltä: ”Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen” (Jaak. 4:4). Tämä teksti ei jättäne sijaa kovin erilaisille tulkinnoille, se on selvää puhetta.

                 Tässä mielessä Johannes kuvaa asetelmaa toinen toisensa pois sulkevina vihollisuuksina ja sovittamattomina jännitteinä:

                 Saatanan hallitsema maailma – Jumalan valtakunta

                   Maailman synnillinen pimeys – Jumalan valtakunnan valkeus

                   Maailman pahuus – Jumalan valtakunnan pyhyys

                   Maailman saastaisuus – Jumalan valtakunnan puhtaus

                   Maailman antikristillinen henki – Jumalan ja Kristuksen Henki, Pyhä           Henki

                 Tällaisessa maailmassa ja tällaisten jännitteiden keskellä ihmiskunta elää. Kysymys kuuluukin: kenen joukossa seisomme, ketä seuraamme ja kenen palvelijoita olemme? Vaihtoehtoja on vain kaksi; joko olemme valkeuden tai pimeyden lapsia, Jumalan tai Jumalan vastustajan palvelijoita, Kristuksen tai antikristuksen seuraajia, Pyhän Hengen valaisemia tai sielunvihollisen pimeyden täyttämiä.

MAAILMAN RAKKAUS MIELESTÄ HEITÄ

Kun Johannes tässä puhuu maailmasta, hän siis tarkoittaa maailmalla Jumalasta luopunutta, syntistä ja langennutta maailmaa. Se on maailma, jossa me elämme ja joka meitä ympäröi. Lyhyesti ja ytimekkäästi iäkäs apostoli kuvaa tässä maailmassa vallitsevia arvoja ja tavoitteita. Ne ovat lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus (2:15).  Meidän ei tarvinne käyttää aikaa eikä voimavaroja tämän toteaman todenperäisyyteen. Riittää, kun katsomme omaan sydämeemme. Television monet sarjafilmit ja ns. ”saippuaoopperat” saavat kenet tahansa vakuuttuneeksi siitä, että Johannes on analysoinut oikein sen, mitä langennut ihminen on ja mihin langenneen ihmisen halut, toiveet, päämäärät ja pyrkimykset suuntautuvat. Mutta tällainen elämä ja elämänmuoto ei ole Isästä ja siksi Johannes varoittaa Jumalan lapsia rakastamasta tällaista elämää ja kiinnittämästä sydäntään tämän maailman rikkauksiin, nautintoihin, kunniaan ja loistoon. Varoitus on tarpeellinen siksi, että langennut luontomme ja syntinen lihamme luonnostaan kaipaa ja haluaa juuri tätä. Väärä maailman rakkaus on tuhoavaa. Me siis luonnostamme rakastamme tätä maailmaa ja vihaamme luonnostamme Jumalaa. Kun meistä tuli kristittyjä havaitsimme, että sitä, mitä me ennen rakastimme (maailmallinen elämä), sitä me nyt vihaamme ja sitä, mitä ennen vihasimme (Jumala), sitä me nyt rakastamme.  Langenneen luontonsa tähden joutuu kristitty elämään tässä maailmassa suuressa jännitteessä ja koko maan päällisen elämän ajan kestävässä kilvoituksessa. Vasta perillä kirkkaudessa hän vapautuu synnin ja kuoleman ruumiista. Siksi Johannes ja muutkin apostolit toistuvasti opettavat kristillisen kilvoituksen merkitystä ja henkilökohtaisen pyhityselämän tärkeyttä. Jos haluamme päästä perille, meidän on kuljettava sinne läpi tämän synnin maailman ja jonka turmelukselle ja houkutukselle emme suinkaan ole immuuneita.

                 Suomen kristikansa on jo parin sadan vuoden ajan veisannut virttä 408, joka alkaa sanoilla: ”joutukaa sielut on aikamme kallis”. Virren kolmas säe on kuin tiivistelmä Johanneksen kehotuksesta olla kiintymättä tähän maailmaan: ”Maailman rakkaus mielestä heitä, riemuiten riennä jo kotia päin. Herraasi kiitä, hän armahtaa meitä, vieläkin ihmeitä hän tekee näin. Tie turvallinen, maasta kiusausten, taivaaseen vie, kotiin kirkkauden.”

                 Kaikki, mikä on tästä maailmasta, katoaa kerran. Siksi kristittyjä kehotetaankin kiinnittymään tulevaan maailmaan ja keräämään aarteita taivaaseen. Toinen kristikansan usein veisaama virsi kertoo osuvasti tästä. Virsi alkaa sanoilla ”on Jeesus nimi ihanin sielulle uskovalle”. Sen kolmannessa säkeessä muistutetaan elämän ja tämän maailman katoavaisuudesta ja siitä, mikä on ikuista ja kestävää: ”Se nimi kallioni on ja linna luja Herran. Sen rikkaus on loputon, muu kaikki viedään kerran” (VK 42).

                 Paavali puolestaan kirjoittaa:

                 ”Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan,

                   vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta,

                 tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto,

                 mikä hyvää ja otollista ja täydellistä” (Room. 12:1).

JUMALA RAKASTAA MAAILMAA

Ns. pienoisevankeliumi, joka lienee myös yksi tunnetuimpia Uuden testamentin jakeita, on Joh.3:16. Se kuuluu: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Tässä näemme Jumalan rakkauden tätä syntistä ja langennutta maailmaa kohtaan. Kaikesta huolimatta maailma on Jumalan luoma maailma ja sellaisenaan Jumalalle kuuluva ja Jumalan omaisuutta. Ihminen Jumalan kuvana on Jumalan ehdottoman ja iankaikkisen rakkauden kohteena. Siksi Jumalan rakkaus on luonteeltaan uhrautuvaa ja pelastavaa rakkautta. Jumala rakastaa maailmaa, so. kaikkia ihmisiä itsensä tähden, sillä Jumala on rakkaus (1 Joh. 4:8).

                 Tämä Jumalan rakkaus syntisiin on jatkuva hämmästyksen, ihmetyksen, kiitoksen ja ylistyksen aihe. Uudelleen ja uudelleen syntinen ja langennut ihminen puhkeaa kiitokseen ja ylistykseen kohdatessaan Jumalan hyvyyden, rakkauden ja armon. Tämä riemun ja kiitoksen syvin aihe on siinä, että syntinen tietää, ettei hän suinkaan ole ansainnut tätä rakkautta ja armoa. Jos Jumalan rakkaus perustuisi ansioon, ei kukaan voisi saada sitä omakseen.  Mutta nytpä meille kerrotaan ilosanoma maailmaa rakastavasta Jumalasta, joka on toiminut historiassa, ajassa ja paikassa, lihaksi syntyneessä Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa niin, että syntinen ja langennut maailma voi saada sovituksen, löytää pelastuksen ja päästä Jumalan armon ja rakkauden osallisuuteen.

                 Kristillinen saarna, kirjallisuus ja runous keskittyykin oikeastaan vain tähän yhteen teemaan, Jumalan käsittämättömään ja ihmeelliseen rakkauteen ja armoon, jonka syntinen saa osakseen Jumalan Pojassa Jeesuksessa Kristuksessa.

                 Kysymykseen miten Jumala rakastaa maailmaa saamme Raamatusta vastauksen, että hän rakastaa maailmaa Pojassaan. Jeesus on Jumalan rakkauden osoitus.

                 Niinpä meitä kutsutaankin jatkuvasti uudistumaan uskossamme, puhdistautumaan synneistämme ja pyhittäytymään elämän vaelluksessamme. Miten se tapahtuu? Yksinkertaisesti tulemalla Jeesuksen luo, ristin luo, armoistuimen eteen.

                 Turvautukaamme siis Jeesukseen. Hän on tukemme ja turvamme, apumme ja voimamme, ilomme ja valomme. Muistakaamme, että hänen verensä pesee puhtaaksi kaikesta synnistä, maailmanrakkaudenkin synnistä.

                                                                                       Amen!