JUHANI PÖRSTIN KIRJE 4 / 2010
Helsinki 30.11.2010
Kynttilässä on kuvattuna Ridalan kirkko, jonka täytti 25.7.2010 740 v.
Hyvä ystävä,
Sain viereisen kynttilän lahjaksi Viron Läänemaan seurakuntien kehittämistyöryhmien jäseniltä. Ridalan seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja Luule Janson ojensi kynttilän ja sanoi: ”Teile mälestuseks (Teille muistoksi).” Olimme pitkään kehittäneet varsinkin Ridalan seurakunnan lapsi- ja Martnan diakoniatyötä, ja nyt suuri, kaunis kynttilä valaisee Helsingin kotimme olohuoneen erkkeriä. Kun se syttyy, muistan varsinkin seurakuntien vapaaehtoisia aktiiveja heidän vaativassa työssään.
Lähes kahden vuoden mittainen työrupeamani Virossa lähenee loppuaan. Kehityskeskustelut ovat päättyneet, vain Järva-Jaanin seurakunnassa on yksi koulutusistunto jäljellä. Toimitamme vielä kirkkoherra Katrin-Helena Melderin kanssa messun, tapaamme seurakuntalaisia kirkkokahvilla ja jatkamme keskusteluja seurakunnan nuorisotyöntekijän Heidi Tyvin ja muidenkin nuorisotyön kehittämisestä kiinnostuneiden vapaaehtoisten kanssa.
Marraskuun puolivälissä olin Venäjällä Inkerin kirkon teologisessa instituutissa, jossa on vuoden ajan ollut meneillään Seurakunnan johtaminen ‑koulutuskurssi. Oma osuuteni on liittynyt lähinnä vertaisoppimiseen Viron ja Venäjän välillä. Viron ja Inkerin luterilaiset kirkot ovat molemmat pieniä kirkkoja, joilla on samanlainen kivulias historia takanaan ja ne voivat oppia toisiltaan siitä, miten katsoa eteenpäin tulevaisuuteen. Syyskuussa Inkerin kirkon työntekijöitä vieraili piispa Aarre Kuukaupin johdolla Viron kirkossa, ja nyt instituutin keskusteluissa kävimme läpi vertaisoppimisen tuloksia. Tehtäväkseni tuli kirjoittaa analyysi Tallinnan Jaanin (Johanneksen) seurakunnan ”menestystekijöistä”: miksi seurakunta kasvaa, miten sitä johdetaan ja miten se kehittää työalojaan ja toimintaansa? Jaanin seurakunta ja kirkko on jännittävä esimerkki siitä, että raskaiden sovjetisointikokemusten jälkeen seurakunta voi nopeasti nousta ”kuin tuhkasta” ja muodostua rohkaisevaksi malliksi muille.
Teen vielä joulukuun alkupäivinä Sisko-vaimoni kanssa matkan Pietariin, jossa on Pyhän Marian kirkon urkujen vihkimisjuhla. Lähes kymmenen vuotta kestänyt urkuprojekti saadaan näin kauniilla tavalla päätökseen, kun seurakunta saa vuonna 1937 takavarikoitujen urkujen tilalle – Pietarissa ainoalaatuiset - barokkityyliset urut. Juhla päättyy vielä urkukonserttiin, jossa nimekkäät urkutaiteilijat esiintyvät.
Urkujuhlien jälkeen palaan Tallinnaan, jossa on vielä Lähetysstrategiatoimikunnan kokous. Sen jälkeen ovat joulujuhlat ja läksiäiset. Pakkaamme Siskon kanssa loput tavarat autoon ja ajamme Helsingin laivalle. Kotona odottavat jouluvalmistelut ja perheen joulujuhla, johon olemme pitkästä aikaa voineet kutsua kaikki lapsemme läheisineen. Vain Miikka ja hänen puolisonsa Laura ovat kaukana Beninissä, Afrikassa.
Aga ingel ütles neile: - Ärge kartke! Sest vaata, ma kuulutan teile suurt rõõmu, mis saab osaks kogu rahvale et teile on täna sündinud Taaveti linnas Päästja, kes on Issand Kristus. Ja see on teile tunnustäheks: te leiate lapsukese mähitud ja sõimes magavat.
Enkeli sanoi heille: - Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja, Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä. (Luuk. 2: 10-20)
Kiitän kaikkia ystäviäni ja työni tukijoita muistamisesta ja esirukouksista kuluneen vuoden aikana.
Rauhallista joulua ja siunattua uutta vuotta 2011,
Jussi
Juhani Pörsti